lauantai 31. tammikuuta 2009

Marjakiisseli


Pakaste marjoista syntyy nopea ja hyvä kiisseli.

½ litraa laimennettua marjamehua tai vettä
2½ rkl perunajauhoja
3 dl pakastemarjoja jäisinä (mustikoita, vadelmia, mansikoita, herukoita)

Kiehauta vesi, lisää perunajauho kylmään veteen ja lisää se kiehuvan veden joukkoon, kiehauta, lisää marjat, älä enää keitä. Siirrä tarjoiluastiaan ja lisää päälle sokeria.

Tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kanssa. Ohuempana versiona maistuu mainiolta puuron päällä.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Kalapiikki

Tämmöisiä kalapiikkejä on tullut tehtyä, materiaalina lämpökäsitelty koivu. Vasemmalla oleva on varustettu puutupella ja viimeistelty öljyämällä.

Sallitut kalat

Mikäli syöt kalaa, osta mieluummin luonnonkalaa kuin kasvatettua kalaa. Vältä alimittaisten kalojen ostamista. On tärkeää, että kala ehtii kutea ainakin kerran, ennen kuin se pyydetään. Kannattaa myös ostaa kalaa, joka on pyydetty lähivesiltä ja jonka pyyntipaikka tunnetaan sekä suosia monipuolisesti eri kalalajeja.

Vihreä valo: suosi näitä

  • ahven
  • hauki
  • hummeri
  • kampela
  • kilohaili
  • kuha
  • lahna
  • made
  • Ruotsin rannikolta kalastettu makrilli
  • muikku
  • rapu ja täplärapu
  • seiti
  • silakka
  • silli
  • sinisimpukka
  • särki
Keltainen valo: osta näitä harkiten
  • istutettu lohi
  • kasvatettu lohi, taimen, siika, nieriä
  • keltaevätonnikala
  • kirjolohi
  • nahkiainen
  • piikkikampela
  • Pohjanmereltä kalastettu makrilli
  • Pohjanmeren katkaravut
  • puna-ahven
  • siika
Punainen valo: vältä näiden ostamista:
  • ankerias
  • hait
  • hietakampela
  • luonnonlohi
  • punakampela
  • ruijanpallas
  • sinievätonnikala
  • trooppisten merien katkaravut
  • turska
WWF
Mietteitä ja mielipiteitä kaloista:
Meillä tulee kalasteltua Saimaalla haukea, kuhaa, ahventa ja vaihtelevasti siikaa. Joskus tulee kaupasta ostettua lohta. Myös lahna on erinomaisen hyvää savustettuna tai uunissa, kohta alkaa madeaika olla käsillä, kunpa sitä saisi jostain(varmaan pitää ostaa kaupasta), parhaimpia kalakeittoja tulee juuri matikasta. Tarkoitus olisi tänä vuonna kalabongauksen ohessa tutustua ns. roskakaloihin (särki, kiiski ym.) ruoanlaitossa..

Jos lukijoilla on hyviä kalareseptejä, niitä otetaan mieluusti vastaan.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Haukisipsit

Haukisipsit

Resepti on hyvin yksinkertainen: leikataan fileestä mahdollisimman ohuita siivuja, pyöritetään ne suola-sitruunapippuriseoksessa ja paistetaan kuumalla pannulla oikeassa voissa rapeiksi. Kastikkeeksi oman maun mukaan maustettu kermaviili. Kokeilin tehdä myös kuhasta, mutta liekö pakastus muuttanut rakennetta kun lopputulos oli kovin murenevaa.
Kannattaa tarjota myös muksuille.


tiistai 27. tammikuuta 2009

Lontooseen

Naisväkemme on lähdössä Lontooseen viikonlopuksi. Olisiko vinkkejä hyvistä ruokapaikoista ja käyntikohteista sekä tuliaisista?

Possua chilillä

Valmiiksi marinoituja possunsuikaleita paistettiin pannulla sipulin ja valkosipulin kera, lisättiin vettä ja maizenaa ja haudutettiin kastikkeeksi. Jämästä syntyi ärhäkämpi versio chiliä lisäämällä, lisäksi mukana oli purjoa. Possua syötiin muusin ja kasviksien kera. Meillä syödään aika usein edellispäivän jämiä, jotka ovat helppoja ja nopeita valmistaa sekä ennen kaikkea erinomaisen hyviä.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Suppilovahvero-pekonipiirakka


Sunnuntaivieraille teimme maittavaa suppilovahvero-pekonipiirakkaa. Onneksi tuli syksyllä kerättyä, talvella suppikset maistuvat taivaalliselta.


Taikina
100 g margariinia tai voita
3 dl vehnäjauhoa
loraus vettä

Margariini nypitään ja sekoitetaan jauhojen sekaan ja lisätään tarpeellinen määrä vettä.
Painele taikina voideltuun vuokaan ja paista uunissa 10 minuuttia ilman täytettä.

Täyte

100 g suppiksia
paketti pekonia
1 sipuli
paprikaa(espanjalainen suippomalli)
purjoa
kantarelli-tuorejuustoa
1 muna
kermaa

Käristä pekonisilppu pannulla, lisää sienet ja sipulisilppu. Levitä täyte tasaisesti vuokaan, laita päälle paprika- ja purjorenkaita ja lopuksi tuorejuusto ja muna- kerma seos. Paista175 c uunissa 30 minuuttia.
Tarjoillaan lämpimänä. Tästä on tullut jotenkin kestosuosikki, joka on aina yhtä hyvää.

Juuressosekeitto


500 g Pirkka juuressosetta (Porkkana, palsternakka, lanttu, mukulaselleri, maissitärkkelys, sipuli, suola)
kermaa
Provencale maustetta
Pippuria myllyistä (musta-, puna-, viher- ja valkopippuria)
Ketsuppia
Päälle lusikallinen raejuustoa

Keitto on äärimmäisen nopea tehdä ja siitä saa aikaan maukkaita keittoja. Kiireisen emännän hätävarana tuommoinen pötkyle on mainio.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Simpsonit elokuvailta


Eilen illalla pääsimme viimeinkin toteuttamaan keväästä saakka suunnitellun elokuvaillan Simpsonien parissa. Evääksi muutaman jakson maratoonille varasimme tietenkin donitseja.


Makuraadin ehdoton suosikki oli Fazerin suklaakuorrutteinen ja suklaaströsselillä koristettu donitsi. Toiseksi tuli Citymarketin (Fazerin?) valkosuklaa donitsi. Jaetun viimeisen sijan sai Arnolds löysähköine, rasvaisine donitseineen. Makuina oli kinuski ja suklaa.

Seuraavalla kerralla donitsihimon iskiessä suuntaamme suosiolla markettiin, emmekä Arnoldsille.

Ylimmässä kuvassa ollut limu tuli juotua aikoja sitten, se ei malttanut odottaa vuoroaan niin kauan kuin dvd. Limu oli fantamaista. Se ei tehnyt niin suurta vaikutusta, että olisimme uudelleen ostaneet.

torstai 22. tammikuuta 2009

Kasvispihvejä ja uunipottuja


Lassilan tilan kasvispihviaineksista ja Asterix-perunoista tuli loistava ateria.

Sekoitimme pussillisen kasvispihviainesta ( härkäpapurouhe, hernerouhe, vehnäjauho ja vehnähiutale) kahden pienen porkkanaraasteeseen, ketsuppiin, kasvisliemijauheeseen, basilikaan ja muutamaan pienittyyn valkosipulikynteen.

Vettä hulahti liikaa kasvispihviaineksen joukkoon ja nälkäinen perhe ei malttanut odottaa jauheen turpoamista ja rakenteen paranemista, niinpä olin pakotettu lisäämään joukkoon vehnälesettä.

Kauhoin taikinaa lusikalla öljyiselle pannulle, painoin kasat haarukalla pihivinmuotoisiksi ja annoin paistua hyvän värisiksi molemmin puolin.

Uuniperunat pestiin huolella ja tehtiin pintaan x-viilto. Niitä käristettiin 200 asteisessa uunissa melkein kypsiksi. Melkein kypsinä ne otettiin toviksi uunista ja voideltiin öljyllä ja pinnalle ripoteltiin suolaa ja rouhaistiin muutama kierros pippurimyllystä. Hetki lisäpaistoa uunissa ylävastuksen paahtaessa perunoiden pintaa ihanan rapsakaksi ja valmista tuli.

Ruoka tarjoiltiin itujen, pakaste herneiden ja salaatin kera. Kastikkeen virkaa toimitti saksakaupan tsatsiki ja jääkaapista löytynyt sienisalaatti.

Täytyy todeta, että ruoka oli kaikista syöjistä äärimmäisen hyvää, suosittelemme lämpimästi.

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Insinöörin lepytysrahka


Kun pyydetään insinööriskän apua ja kaikki on vielä pahasti kesken, levällään ja sekaisin tämän saavuttua, niin ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin lepytellä insinööriä ja antaa tälle ajankulua.

Koska insinöörit arvostavat selkeyttä (joka on suhteellinen käsite) niin tämä rahka toimii heihin.

Ananasrahka neljälle nälkäiselle

4 dl rahkaa
purkki ananasmurskaa
purkki ananaspaloja
omena
vaniljasokeria

Sekoitetaan kaikki aineet, paitsi koristeiksi tulevat omenasiivut ja ananasmurska. Annetaan tekeytyä hetki. Tarjoillaan yleensä tumman suklaarouheen kanssa, mutta nyt joku oli tehnyt kaikesta suklaasta konvehtaja ja syönyt ne...

Hedelmiä ja jäätelöä


Pieni ja herkullinen jälkiruoka neljälle syntyi banaanista, muutamasta rypäleestä, ananaspurkista ja vanija- sekä suklaanougatjäätelöstä.

Haarukalla ja veitsellä nautittu makea jälkiruoka oli juuri sopivan kokoinen.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Sieniä ja kasviksia & viherpapu-misosalaatti

Sieniä ja kasviksia

200 g siitakesieniä (meillä 100 g)
porkkana
1/2 purjo
100 g papuja
paprika (meillä puolikas punaista ja keltaista)
2 rkl miriniä (tai 1-2- tl sokeria)
2 dl vettä
n. 3 rkl soijakastiketta
6 valkosipulinkynttä
1/2 pussia herneitä
1 dl ituja
nori hiutaleita

Pilko ainekset tikuiksi.
Vesi, sokeri ja soija kattilaan. Lisää sienet ja kasvikset. Hauduta kunnes kasvikset ovat juuri ja juuri kypsiä. Lisää herneet, idut ja pavut.

Tarjoile keitetyn nuudelin kanssa. Lisää päälle nori-hiutaleita.


Viherpapu-misosalaatti

400 g vihreitä papuja
3 rkl Hatcho Misoa
2 rkl siirappia (oikeasti miriniä)

Laita pakaste pavut kattilaan ja keitä ne lämpimiksi. Sekoita miso ja siirappi huolellisesti papuihin. Tarjoa lisäkkeenä.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Helpot lohisushit


Lohisushit n. 22 kpl

3 dl sushiriisiä
n. 12 ohutta graavilohisiivua
wasabia
soijakastike
etikkasäilötty inkivääri (gari)

Keitetään sushiriisi ohjeen mukaan.
Muotoillaan kädenlämpöisestä riisistä kylmään veteen kastetuilla käsillä 22 riisipalleroa.
Sipaistaan halutessa niiden päälle pikkuisen wasabia.
Leikataan lohesta 22 sopivan kokoista palaa ja asetellaan ne palluroiden päälle.

Tarjotaan sushit soijakastikkeen, wasabin ja garin kanssa.

Sushia

Blue Dragonin Sushi meal kit taipui kurkku ja kurkkugraavilohisusheiksi.

Sushiriisi keitettiin ohjeen mukaan ja siihen lisättiin itse tehty sushi-su (sushi-viinietikka)

8 rkl riisietikkaa
4 rkl sokeria
1 tl suolaa

Keitä etikkaa ja sokeria, kunnes sokeri on liuennut. Lisää suolaa ja jäähdytä. Pirskota sushiviinietikka riisiin ja sekoita huolellisesti kunnes riisi on kädenlämpöistä.

Riisi levitettiin merilevämatolle, niin, että n. 1,5 cm jäi toiseen laitaan ilman riisiä. Riisin päälle laitettiin kurkusta vuoltu pitkä tikku, jossa ei ollut höttöä kurkun sisusta. Sipaisu wasabia ja levä rullalle bambumaton avulla, niin että paljas reuna jää viimeiseksi. Kostuta paljas levä ja pyöritä rulla loppuun.

Toista sama kolme kertaa, joka toinen kerta lisäten joukkoon myös graavikalaa.

Leikkaa rullat terävällä veitsellä annospaloiksi. Nauti soijan ja wasabin kera.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Misokeitto

Misokeitto

1/2 pientä purjoa
2-3 viipaloitua valkosipulinkynttä
1,2 l vettä
3 rkl Hatcho Misoa
1 pieni sipuli
2-3 rkl soijakastiketta

Reseptiin olisi myös kuulunut siitakesienet tai tofu sekä mirini ja kombu.

Suikaloi sipulit pieniksi. Kiehauta vesi ja lisää sipulit. Keitä n. 5 min. Sekoita miso pieneen vesitilkkaan. Lisää miso ja soijakastike. Tarjoile heti.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Nousevan auringon maan herkkuja


Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa Japanilaisen keittiön ruokia. Tarjolla oli miso-keittoa, sushia, viherpapu-misosalaattia ja kasviksia ja munanuudelia.

Osa resepteistä oli J:n syksyiseltä työväenopiston japanilaista kasvisruokaa-kurssilta, Blue Dragon- sushipakkauksesta ja netistä. Sovelsimme paljon, sillä osa aineista jäi saamatta, kun emme jaksaneet niiden takia matkata erikoisempiin kauppoihin.

Lisää kuvia ja reseptejä tulee, kunhan saamme naputeltua.

Juustonaksukuha


Juustonaksukuhan onje oli muistaakseni aikoinaan Makupalat-ohjelmassa.
Fileet maustoin ensin miedosti suolalla ja sitruunapippurilla,jonka jälkeen ne kastetaan lautasella kananmunassa.Toisella lautasella on murennettuja juustonaksuja, jossa fileet pyöritellään kauttaaltaan. Paista kuumalla pannulla voissa kunnes väri on kullanruskea ja kala kypsää. Tarjoa lisäksi perunoita ja kermaviilikastiketta oman maun mukaan.

torstai 15. tammikuuta 2009

Täytekakun täyte


Selailemissani kakkublogeissa kakut täytetään jollakin, jonka tarkka koostumus ei aina ole minulle selvinnyt. Insanity_ kertoi täytteen teosta niin yksinkertaisesti, että taidan jossain vaiheessa uskaltautua kokeilemaan. Meillä täytekakut on perinteisesti täytetty mansikoilla (kesällä ne pakastetaan hivenen murjottuina ja sokeripirauksella vahvistettuna), banaanilla (viipaleet pitkittäin) purkkipersikoilla, ananasmurskalla, villivadelmilla etc. Päälle törkätään kermaa tai suklaata ja sitten syödään. Parasta kakku on, kun se on saanut levätä ainakin muutaman tunnin.

Ja sitten kun sitä kakkua kuljettelee ilman kakkukupu-systeemiä halki eteläisen-suomen pariinotteeseen, on lopputulos ylläolevan kaltainen. No oli se kakku jo alkujaankin hivenen länä, mutta maistui se silti ihanalta.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Tomaattipapupasta


Töölön ruokavierailulta on jäänyt esittelemättä pääruokamme. Alkukeittona siis oli purjofenkolikeitto salaatin kanssa saimme herkullista kastiketta ja jälkiruoaksi saimme hedelmiä kera herkkujen.

Tomaattipapupasta

2 Sipulia
paljon valkosipulia
2 tlk tomaattimurskaa peltipurkissa
yrttimausteita
kasvislientä
spicy herbamare maustetta
1 rkl ketsuppia

400 g voipapu tölkistä (Biona)
2 tomaattia

Valkosipuli oli pienitty veitsellä aivan pieneksi silpuksi, sipuli taas oli jätetty hivenen suuremmiksi paloiksi.

Sipulit, tomaattimurska ja mausteet saivat muhia liedellä tunnin. Kun kastikkeen karvaus oli poistunut lisättiin joukkoon voipavut. Kaltatut ja lohkotut tomaatit lisättiin tarjoiluvaiheessa ruona pinnalle eli ne eivät kiehuneet lainkaan.

Tomaatin kalttaus eli kuoriminen: Tee tomaattiin ristiviilto. Kasta tomaatti kiehuvaan veteen noin 30 sekunniksi tai kunnes kuori alkaa irrota. Jäähdytä tomaatti kylmässä vedessä ja vedä kuori pois.

Kastike tarjoiltiin täysjyvätagliatellen kanssa. Lisukkeeksi oli tarjolla raejuustoa ja juustoraastetta niitä kaipaaville.

Kokonaisuudessaan Töölössä tarjotut ruoat olivat loistavia ja kevyitä. Menemme varmasti uudelleen, kun kutsu taas käy.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Eväät

Esittely siitä, miten viimeaikaisille tuotoksille on käynyt: ne päätyivät maanantaina eväiksi, kun viikonloppuna ei enää jaksanut herkutella. Kyydissä jauhelihamuffini, kurkkua, salaattia, fenkolia ja salaatinkastiketta, tomaatti sitruunapippurilla ja focaccia-leipää (piti kokeilla uudelleen vaivaamalla, kaksinkertaisella taikinalla ja sitä oli liikaa pellilliseen ja lopputulos oli heikompi, kuin alkuperäinen).

Jauhelihamuffinit

Kodin kuvalehden viimevuoden parhaimmaksi reseptiksi valittiin jauhelihamuffinssien resepti. Lehden nettisivuilla mainittiin ohjeen olevan alunperin Kaarina Roininen ja Hei me leivotaan -ohjelmasta.



Jauhelihamuffinit

10-16 kpl

Täyte
300 g jauhelihaa
1 sipuli
2 dl porkkanaraaste
200 g tuorejuusto
1/2 dl tomaattiketsuppia
1/2-1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl pitsamaustetta
1 tl suola
1 dl persilja- tai basilikasilppua

Taikana
2 munaa
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maitoa
1 rkl leipäsiirappia
1 dl ruis- tai kauralesettä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Pinnalle
kirsikkatomaatin puolikkaita
1-2- dl juustoraastetta

Ruskista jauheliha kevyesti. Lisää sekaan sipulisilppu ja porkkanaraaste. Kääntele seosta hetki pannulla pienellä lämmöllä. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Mausta ketsupilla, pippurilla, pizzamausteella ja suolalla. Jäähdytä ja lisää persilja.

Valmista taikina. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon margariini, maito ja siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteeseen. Sekoita taikina tasaiseksi.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Jos käytät silikonivuokia, ei syvennyksiä tarvitse voidella. Jos käytät muffinipeltiä, voitele se tai laita koloihin paperiset vuoat.

Annostele taikinaa noin ruokalusikallinen tavallisten muffinivuokien pohjalle. Jos teet amerikanmuffineita isoihin vuokiin, menee taikinaa noin 2 rkl/vuoka. Laita täytettä yhtä paljon kuin taikinaa.

Paina päälle kirsikkatomaatin puolikas tai pari. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista muffineja uunin keskitasolla 16–20 minuuttia.

Me korvasimme tuoreen yrttisilpun kuivatuilla yrteillä, sulatetun margariinin öljyllä, leipäsiirapin tavalisella siirapilla ja leseinä meillä oli vehnäleseitä, hyvää tuli silti.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Sinappinen salaatinkastike


Salaattikastike

Öljyä
Etikkaa
Valkosipulia hienoksi pienennettyä
Sinappia
Mustapippuria rouhittuna
Herbamarea

Muutama salaatinlehti, tomaatti ja fenkoli saivat lisämakua kastikkeesta. Kastike on ravistettava hyvin ennen käyttöä, sitä voi jopa vatkata hivenen koostumuksen parantamiseksi. Kastike on hyvin lirua, eli sen annostelussa on hyvä olla varovainen, ettei sitä humpsahda liikaa salaatin joukkoon.

Tämä pieni salaatti kastikkeineen kuului Töölössä nauttimaamme ateriakokonaisuuteen, kastike vain oli sen verran herkullista, että se piti erikseen mainita.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Pastapizza


Spagetin jämistä, kananmunista ja nauttijoiden maun mukaisista täytteistä syntyi makoisa iltapala.

Spagetit kasattiin keoiksi uuninpellille ja kahden keon päälle kaadettiin kananmuna rakenne rikottuna, näistä pizzoista tuli parhaiten lautaselle siirtämisen kestävät ja mehukkaimmat. Tomaattisoseena käytimme luomuketsuppia. Salaneuvoksen loppu toimi juustona ja nurkista löytyneet purjo, kapris, oliivit,valkosipuli ja liha päätyivät pitsojen päälle.

Pastapizza oli hyvää, kananmunaa olisi vain saanut olla jokaisessa pitsassa koostumusta parantamassa. Tämä ei sitten ole mitään hienostelu ruokaa; tätä on liian helppo syödä kokonaamalla :D

perjantai 9. tammikuuta 2009

Kasvispikaruokala

KoKo Teatterin High heels societyn jälkeen S kaipasi pikaruokaa ja perinteinen mäkkäri tai nakkikioski meininki ei miellyttänyt, onneksi apu löytyi Kurvin kulmilta. Koska jaettu kokemus on paras kokemus täytyi perheellekin raahata kotiin oma pikaruokansa maisteltavaksi. Kotiympäristöstä puuttuivat vain pikaruokalan suloiset kanssa-asiakkaat tunnelmaa luomasta.


Vegemestan Vegan Schnitzel vehnäproteiinipihvillä oli ehkä paras hampurilainen, jonka S on koskaan syönyt. Myös J ja lapsi pitivät hampurilaisesta.


Chili sin Carne oli laitoskeittiöiden versiota parempi. Mausteinen soosi muistutti rakenteeltaa paljon jauhelihaa, mausta vain puuttui jauhelihan rasvaisuus.

Kasvispikaruokala sijaitsee näppärästi Sörkan metroaseman kupeessa Vaasankadulla ja sinne suunnalle voi joutua jatkossa tekemääna siaa, että saisi hyvän tekosyyn antautua taas uudestaan pikaruoalle.

Focaccia

Focaccia

3 dl vettä
25 g hiivaa
5 dl vehnäjauhoja

Oliiveja, valkosipulia, tomaattia paloina


Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää jauhot.
Sekoita taikina tasaiseksi ja taputtele jauhoja apuna käyttäen suoraan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
Voitele leipä oliiviöljyllä johon on sekoitettu suolaa.
Paista focacciaa 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin vaalean ruskea.
Paloittele ja tarjoa lämpimänä.

Löysin reseptin Hellapoliisilta, joka puolestaan oli löytänyt sen Ruoka Pirkasta. Jätin taikinasta suolan pois ja sekoitin vastaavan määrän suolaa oliiviöljyyn, jolla voitelin leivän. Näin leivän pinnasta tuli aika suolainen ja ihana.

Tämän reseptin Focaccia valmistui nopeasti, mutta Siskot kokkaa-blogin resepti kuulostaa silti paremmalta.

torstai 8. tammikuuta 2009

Lohirullat ja medaljongit

Lohirullat tein leikkaamalla fileestä pituussuunnassa siivuja, jotka maustoin suolalla ja sitruunapippurilla. Siivut olivat sen verran paksuja että asetin ne rullalle suoraan uunipellille ja rullan keskelle täytteeksi ruohosipulituorejuustoa ja toisiin kylmäsavuporo- Koskenlaskijaa. Uuni 175 asteeseen ja kalat siellä 15 min.

Lohen toisesta puoliskosta tein medaljonkeja. Leikkasin fileestä 4-5 sentin paloja, jotka sitten puolitin veitsellä nahkaan asti nahkaa kuitenkaan rikkomatta. Lopuksi palat taitetaan nahkapuolet vastakkain ja paistetaan voissa molemmin puolin. Kalaa syötiin perunamuusin kera ja hyvää oli.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Limumaistajaiset


Jyväskylän reissulla järjestimme lapselle ja tämän ystävälle luomulimumaistajaiset. Tarjoomukset olivat peräisin Ekolosta ja Heilasta. Bionaden selja ja inkivääri-appelsiini limonadit ja Whole earthin karpalolimukka.

Nelihenkinen raatimme arvosti Karpalolimukan parhaaksi. Toisessa sijassa oli hajontaa, mutta inkivääri-appelsiini voitti täpärästi.

Bionaden limut ovat kuulemma hyvin terveellisiä, mutta maku ei vakuuttanut meistä ketään; ne maistuivat aika pliisuilta. Ne tuskin enää löytävät tietään meidän ostoskassiimme.




Whole earthin limuihin tutustuimme lapsen kanssa kelluessamme kesällä Keravan joessa ja totesimme ne loistaviksi. Bionade taas oli uusi tuttavuus. Whole earthin limuista S:n lempilimu on ehdottomasti inkivääri, sen veroista limua ei ole toista.

Purjofenkolikeitto paprikalla


Purjofenkolikeitto

Purjoa
Fenkolia
Paprikaa
Kasvisliemijauhetta
Vettä

Pilkotaan ainekset pieniksi. Keitetään hetki niukassa vedessä ja nostetaan pöytään, ennen kuin kasvikset lösähtävät. Tarjotaan raejuuston kanssa.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Taivaallinen jälkiruoka

Töölössä Loppiaisena vieraillessamme saimme ihastuttavaa jälkiruokaa.

4:lle

Sitruunasorbettia
Marjasorbettia
Vaniljajäätelöä
Aprikoosihilloa
1 Banaani
1/2 Omenaa
2 Satsumaa
Suklaalastuja

Ainekset aseteltiin kauniisti lautaselle ja nautittiin hitaasti ja hartaasti veitsellä ja haarukalla. Myöhemmin emäntä paljasti jälkiruoan syntyneen siitä vähästä, mitä kaapin nurkista oli löytynyt. Hyvillä mielin osallistumme toistekin näin makoisiin kaapin tyhjennyksiin.

Chili con carne


Chili con carnen tekemisestä oli meillä pitkään puhetta, ennen kuin sain aikaiseksi tehdä sen.

Chili con Carne

Naudanpaistia
Tuoretta Chiliä
Paprikaa (eri värejä)
Sipuleita
Valkosipulia
Papuja (valmiiksi kypsiä)
Vettä

Riisiä tai perunaa lisäkeeksi


Leikataan naudan paistista pataan sopivia paloja.
Leikataan muutama iso sipuli siivuiksi, suikaloidaan siemenetön chilipalko ja useita valkosipulin kynsiä sekä punaista ja vihreää paprikaa, puolikas kumpaakin.

Ruskistetaan ensin lihapaloja ja sipuleita tovi, lisätään paprikat ja chili sekä vettä niin että ainekset peittyvät. Annetaan hautua miedolla lämmöllä pari tuntia, loppuvaiheessa lisätään pavut.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Poropossupataa


1,5 kg Poroa
500g possua
Porkkanaa
Lanttua
Sipulia
Kuivattua suppilovahveroa n. 1/2 dl
Suolaa
Pippuria
Vettä

Pilkotaan liha tasakokoisiksi. Pilkotaan kasvikset. Lisätään ainekset pataan ja vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Haudutetaan mahdollisimman miedolla lämmöllä kannen alla uunissa. Nautitaan perunoiden ja höyrytetyn parsakaalin kanssa.


Olimme mamman nurkissa viettämässä viikonloppua ja tuomisiksi veimme joululahjaksi saamamme poronlihaköntin. Mamma hääti meidät keittiöstään nauttimaan ihanan talvisesta päivästä ja valmisti meille yhden kuuluisista aterioistaan.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Korianterimuffinssit


Korianterikakun ohjeella kokeilin muffinsseja. Makoisat kahvinseuralaiset olivat lässähtämättä, kun käytimme kahta muffinssipaperia ja laitoimme ne väljästi pellille. Näitä kehtaa jo syöttää ihmisille, toisin kuin joitain aiempia, muotopuolia muffinssikokeiluja.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Heartagram


Lapsi teki tämänkin aivan yksin, tosin kaupantaikinasta. Lapsen välipäivien kohokohta oli HIMpulaveikkojen laulelmailtamat Nosturissa.


Heartagramista lohjennut pala oli ah niin enteellisesti ja aivan selvästi pääHIMin nimen alkukirjain. Me teinin vanhempina emme aina ymmärrä lapsen oikkuja, onneksi tämän kummitäti ymmärtää mitä lapsi näkee rokettirollsedissä ja heidän melodisenmelankolisessametallissaan. (HIMpulat eivät soita ryminämusiikkia, korjasi lapsi aiempaa kirjoitustani)

Joululahjoja


Pukki toi kokeille italialaisen Sanellin japanilaismallisen kokkiveitsen sekä ruotsalaisen Anders Petterin kolmivaiheisen vispilän. Hiukan on meikäläisellä totuttelemista tuohon veitseen kun tähän mennessä olen käytellyt tavallista Fiskarsia..

perjantai 2. tammikuuta 2009

Villa Valo

Lapsemme ihailee soitin ja solistiyhtye HIMiä. Hän halusi korvata piparkakku talon tornilla, jossa on viitteitä HIMpuloiden (Rip Out) the Wings of a Butterfly musiikkivideon tornista. Lisäksi päävimpula itse asuu Carl Ludvig Engelin suunnittelemassa ja 1840 rakennetussa tornissa.


Lapsi otti kirjasta mallia ja piirsi kaavat, kaulitsi taikinan ja leikkasi palat irti. J hoiti paistamisen.
Taikina oli huonoa, ei sillä perinteisellä reseptillä tehtyä, vaan kaulimeen tarttuvaa ja ihmeellisen tuntuista ja makuista. Taikinasta leivotut piparit eivät olleet sitä perinteistä teräslaatua, vaan pehmeitä. Paistamisajalla ei tuntunut olevan juuri merkitystä valmiiden tuotosten kovuuteen.


Lapsi koristi J:n innokkaalla avustuksella tornin tomusokeri-munanvalkuais-sössöllä, loppu koristelu ruokotomusokerilla tapahtui myöhemmin, samoin valokuvaus ja siksi liimana käytetty sulasokeri kuultaa koristeen läpi ruskeana.


Kaavat lapsi löysi Piparkakkutalot Norman & Grane-kirjasta. Majakan kaavat olivat turhan hankalat; seiniä oli kahdeksan ja ne olivat korkeat ja kapeat. Ylimmän kerroksen ikkunat olivat valtaisat ja seinien ikkunat taas äärimmäisen pienet. Majakka/torni olisi helpompi tehdä kuudesta seinästä ja niihin mahtuisi suuremmat ikkunat. Kokoamis vaiheessa sai pelätä rikkovansa seinät ja tulipa siinä touhussa hommattua komea vesikellokin sormenpäähän.

Färssi


Uuden vuoden juhlien jälkeen kaipasimme tavallista arkiruokaa, joka kypsyisi uunissa kävelylenkin aikana.

Pötkyle eli mureke

400 g jauhelihaa
1 kananmuna
korppujauhoja paljon (ainakin 1 dl)
Pippuria myllystä
Neilikkaa
Sipulia
Valkosipulia

Silputaan sipulit, sekoitetaan kaikki ainekset keskenään, annetaan taikinan seistä hetki viileässä. Muotoillaan pötkylä uunin kestävään vuokaa ja törkätään uuniin, joka laitetaan lämpeämään 125 c. Mennään rauhalliselle 3 km lenkille herättelemään ruokahalua.

Keitetään makaroni ja tehdään kastike pussista. Raastetaan porkkana ja lisätään mausteeksi muutama ananaspala.

Ensi kerralla jätetään kävely väliin ja paistetaan färssi kuumassa uunissa, nyt sisälämpö oli hyvä ja liha kypsää, mutta liha aika haaleaa syödä. Ruoanlaitossa uunin jälkilämmön käyttö ei aina kannata. Myös sipuli voisi olla pienempänä silppuna, mikäli haluaa rakenteesta vähemmän murenevan.