lauantai 6. elokuuta 2011

Mustikkakermajäätelö



Kermajäätelö
n. 5 annosta

3 munankeltuaista
70 g sokeria
2 dl kermaa (vaahtoa)
1 4/5 dl kulutusmaitoa

Vatkaa keltuaiset. vanilja ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita joukkoon kerma ja maito.
Törkkää jäätelökoneeseen tekeytymään 20-45 min

Tai niinhän sen piti mennä, mutta koska kermaa oli yllinkyllin, niin korvasin desin maidosta kermalla ja sokerin sijaan käytin vanjiljatomusokeria ja lopputulosa maistuikin sitten yllättäen jäädytetyltä kermavaahdolta, joka taasen ei ole niin hyvää, kuin voisi luulla.


 Mustikkakerroskiisselin jälkeen jääkaapista löytyi hitunen mustikka kiisseliä, jolla koetin pelastaa jäätelökyhäelmäni. No menettelihän se, vaikka itse olisin ehkä arvostanut hillona ihan vain murskattuja mustikoita sokerilla.

Mustikkakiisseli

4 dl vettä
200 g mustikoita
4 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
3 rkl vettä



Valmista mustikkakiisseli.
Mittaa kattilaan vesi, mustikat ja sokeri.
Anna ainesten kiehua muutama minuutti.
Sekoita pienessä kulhossa perunajauhot ja 3 rkl vettä keskenään.
Lisää suurus ohuena nauhana valuttaen ja koko ajan sekoittaen.
Nosta kattila takaisin liedelle ja anna pulpahtaa muutaman kerran.
Älä sekoita kiisseliä enää saostumisen ja kiehahtamisen jälkeen, jottei siitä tule sitkeää.
Anna jäähtyä.
Ripottele mustikkakiisselin päälle sokeria, jotta pinnalle ei muodostu kalvoa.

Ei kommentteja: