lauantai 26. toukokuuta 2012

Maailma kylässä 2012

Banaania, suolaa ja tabaskoa <3


Cassavaa ja paistettuja banaaneja.


 Joka keväiseen tapaan suuntasimme Kaisaniemeen Maailma kylässä tapahtumaan nauttimaan alkukesästä ja maistelemaan hyviä ruokia.



 Ruoka oli hyvää, mutta viime vuonna onnistuimme paremmin ruokavalinnoissamme.




torstai 24. toukokuuta 2012

Hunajainen munajuusto

Hunajainen munajuusto

Ison nyrkin kokoinen pala munajuustoa
1 rkl hunajaa
1 rkl voita

Pilko juusto pieniksi paloiksi.
Paista juusto pannulla hunajan ja voin kanssa.
Tarjoa hillojen tai muiden marjojen kera.
Hunajainen munajuusto sopii myös mainiosti salaatteihin

torstai 17. toukokuuta 2012

Karitsaa ja siideri-hunajasipuleita

Rakuunaporkkanoita, kermaperunoita, lanttuhaudukkaita, siideri-hunajasipuleita, karitsaa, poroa ja puolukoita

Siideri-hunajasipulit

20-25 salottisipulia
1/2 tl merisuolahiutaleita
vastarouhittua mustapippuria
100 g voita
2 dl kuivaa ranskalaista omenasiideriä
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 oksaa tuoretta rosmariinia

Kuori sipulit. Kuorimista helpottaa, jos kaadat sipuleiden päälle kulhoon kuumaa vettä ja annat seistä kymmenisen minuuttia.
Nosta sipulit uunivuokaan ja ripottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria. Kuutioi voi ja lisää se sipuleiden lomaan. Kaada päälle siideri ja hunaja.
Irrota rosmariinin oksista neulaset ja lisää ne sipuleiden sekaan. Kypsennä 175-asteisen uunin keskitasolla noin 45-60 minuuttia tai kunnes sipulit saavat kauniin värin ja ovat pehmeitä. Tarjoa sellaisenaan hyvän leivän ja salaatin kera. Sipulit sopivat myös pääruokien lämpimäksi lisäkkeeksi.

HS



Mausteinen karitsan ulkofilee

600 g karitsan ulkofilettä
1 tl kuminan siemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl korianterinsiemeniä
½ tl chilihiutaleita
4 rkl (timjami) hunajaa
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen

Ota lihat huoneen lämpöön.
Valmista mausteseos; kumina, korianteri ja chilihiutaleet mortteliin ja jauha ne jauheeksi.
Mittaa hunaja astiaan ja lisää mausteseos hunajan joukkoon, sekoita.
Mausta liha suolalla ja pippurilla.
Paista lihaan kuumalla pannulla kaunis väri molemmille puolille.
Ota liha pois pannulta ja laita uunivuokaan.
Penslaa hunaja-mauste seosta pullasutia apuna käyttäen lihan pinnalle.
Laita lihat uuniin 150-asteeseen noin 7 minuutiksi, siihen saakka kunnes fileiden sisälämpö on 54-astetta.
Anna lihojan levätä folion alla 5-10 minuuttia ennen tarjoamista.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Ruis-katkarapupalat


Ruis-katkarapupalat

180 g katkarapuja
1 1/2 rkl raejuustoa
3 rkl kermaviiliä
 suolaa
sokeria
sitruunamehua
kalamaustetta
Linkosuon ruissipsejä

Kiehauta katkaravut nopeasti ja jäähdytä ne.
Sekoita muut aineet keskenään, tarkista maku.
Lisää katkaravut, halutessasi korista tuoreella tillillä.
Tarjoa heti.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Lihapullabaari Kuula




Lihapullabaari Kuulaan tutustuimme sään ansiosta, lauantaiaamu Linnanmäellä oli hyinen ja kaipasimme hetkeksi lämpimään. Sekoboltsi annos (8,5 €) tarjosi meille yhden kuulan per maku ja lapsi valitsi meille lisukkeeksi pienet ranskalaiset (2 €). Kattavalla juomalistalla oli tuttuun tapaan vain maito (1 €) joka paljastui rasvaiseksi. Voisiko listalla olla useampi maito; rasvaton, rasvainen, laktoositon, pillimaito, luomu? Lapsi rakastaa kylmää rasvatonta maitoa ja itse olen kyllästynyt kyselemään vähälaktoosisen vaihtoehdon perään ja jätän siksi usein tilaamatta. Pyytämättä meille tuottiin vettä (1 € /tyyppi) josta kieltäydyimme.

Itseäni ilahdutti suunnattomasti Kuulan haukipyörykät, hyvin silkkiseksi jauhettu kala ei taatusti sisällä yhtään ruotoa ja hauki vain on mainio ruokakala, jota soisi käytettävän enemmän.

Yhteisen lihapulla-annoksen lisäksi nautimme Lintsillä Peacock-teatterin kahvilassa sämpylät. Koska emme itse kustantaneet sämpylöitä, ei niiden hinta jäänyt mieleen. Valmiiksi avonaiseksi leivottu sämpylä ei vakuuttanut ulkonäöllään, mutta ennakkoluuloni oli väärä. Sämpylät olivat mainiot ja kahvilan teemukit oikeaa, valtaisaa kokoa.


Glorian ruoka & viini 3/12 kysyi keittiömestari Petteri Luodolta, mitä suomalainen katuruoka voisi olla. Luoto ehdotti piirakoita, blinejä ja savukalaa sekä Pekingin ankkaa rieskan välissä.

Kuulan jälkeen olisin itse valmis nostamaan lihapullat uudeksi katuruoaksi, joukko erilaisia lihapullia vartaaseen/töttöröön ja nälkäisen matkailijan tyytyväisyys olisi taattu.

torstai 10. toukokuuta 2012

Suklaa- ja pähkinä-aprikoosipatongit





Tein tällä samaisella ohjeella aiemmin patonkeja ja koetin kylässä toistaa suorituksen. Juuritaikinalle annoin aikaa 2 tuntia ja annoin taikinan kohota joka välissä liian vähän. Lopputulos oli ihan jees, mutta ei  kunnolla, ajan kanssa tehdyn tasoinen.


Patonki

4-5  patonkia

Juuritaikina
5 g tuorehiivaa
3 dl kylmää vettä
5 dl erikoisvehnäjauhoja

Taikina
15 g tuorehiivaa
3 dl kylmää vettä
1 annos juuritaikinaa
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
7-8 dl erikoisvehnäjauhoja
kourallinen hasselpähkinöitä
kourallinen kuivattuja aprikooseja

80 % suklaata 4 isoa palaa



Juuritaikina
Murenna hiiva kulhoon ja lisää vesi, sekoita.
Lisää vehnäjauhot vähitellen samalla sekoittaen.
Peitä kulho muovikelmulla ja kohota taikinaa huoneenlämmössä 4 h tai jääkaapissa yön yli.

Taikina
Murenna hiiva kulhoon ja lisää vesi, sekoita.
Lisää juuritaikina, suola, sokeri ja niin paljon vehnäjauhoja, että saat kiinteän taikinan.
Vaivaa taikinaa yleiskoneen hitaimmalla nopeudella n. 15 minuuttia.


Jaa taikina 3 osaan.

Lisää yhteen osaan pilkotut hasselpähkinät ja silputut aprikoosit. Lisää toiseen osaan suklaa rouheena. Anna kolmannen olla ilman lisukkeita.

Kohota taikinaa leivinliinalla peitetyssä kulhossa n. 1  1/2h.

Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle.
Jaa taikina 4 osaan.
Painele taikina suorakaiteenmuotoiseksi levyksi.
Käännä jokaisen levyn pitkäsivu kahtia ja pyöritä ne rulliksi, jotka ohenevat päistään.

Käännä patonkeja yksi kierros ja nosta ne pellille (jos et käytä leivinpaperia rasvaa pelti hyvin).
Kohota patonkeja leivinliinan alla 1 tunti.

Kuumenna uuni 240 asteeseen.

Voitele patongit vedellä ja ripottele päälle sormisuolaa ja ohuita sipulin viipaleita.
Tee jokaiseen leipään terävällä veitsellä muutama vino viilto ja nosta pelti heti uunin keskiosaan.

Alenna uunin lämpötila 200 asteeseen, kun leivät ovat saaneet hiukan väriä.

Kypsennä patonkeja, kunnes ne ovat olleet uunissa yhteensä n. 30 minuuttia.

Jäähdytä patongit ritilän päällä ilman leivinliinaa.

~ Leila Lindholm, Vielä yksi pala! ~

tiistai 8. toukokuuta 2012

Parsarisotto


Parsarisotto

1 nippu parsaa
1 iso sipuli hienonnettuna
1-2 rkl öljyä
suolaa
pippuria
3 dl maitoa
1,2 l kasvislientä
5 dl risottoriisiä
50 g voita
Parmesania

Kuori ja silppua sipuli.
Kuori ja viipaloi parsa.
Pehmitä sipuli kattilassa öljyssä.

Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää joukkoon risottoriisi, keitä n. 18 minuuttia eli kunnes on kypsää ja neste imeytynyt. Hämmennä välillä.

Lisää parsat, suola ja pippuri sipuleiden joukkoon.
Kaada parsojen päälle maito ja anna keitoksen poreilla hiljakseen n. 10 minuuttia, kunnes parsat ovat kypsiä.

Jos riisi on liian kuivaa lisää kasvislientä.

Sekoita parsaseos ja voi riisiin.
Tarjoa heti parmesanlastujen kera.