lauantai 30. maaliskuuta 2013

Mignonjuustokakku

Mignonjuustokakku

Pohja

100 g suklaakeksejä
35 g voita

Täyte

3 Mignon-suklaamunaa
2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
2 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä

Koristeeksi suklaamunia ja suklainen tikkukaramelli.

Leikkaa 18 senttiä halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperi.
Murusta suklaapikkuleivät.
Sulata rasva.
Sekoita rasva ja keksinmurut.
Painele seos irtopohjavuokaan ja laita vuoka jääkaappiin kovettumaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata Mignonit.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto.
Lisää seokseen hivenen jäähtynyt sula suklaa.
Liuota liivatteet 1-2 rkl kuumaa vettä.
Lisää liivate seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Kaada massa vuokaan pohjan päälle ja nosta vuoka jääkaappiin tömäköitymään.


Pääsiäisen suklaamunat nautitaan meillä tänä vuonna juustokakuissa. Aiemmin tekemämme Kinderjuustokakku oli menestys ja siitä kertoessani vahingossa nimesin kakun Mignonjuustokakuksi ja siitä se ajatus lähti. Mignon, tuo Fazerin toiseksi vanhin tuote, on aina ollut yksi lempipääsiäisherkuistamme.
Manteli-pähkinänougatjuustokakku oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja se ei ollut niin imelä kuin Kinderjuustokakku. Kakku oli niin herkullista, että se sopii nautittavaksi muulloinkin kuin Pääsisäisenä.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mämmijälkiruoka

 Mämmijälkiruoka
 1 annos

2 rkl mämmiä
2 rkl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2-1 appelsiini
1 rkl appelsiiniliikööriä/appelsiinimehua

Sekoita mämmi ja appelsiinilikööri keskenään, niin että seoksesta tulee pehmeää.
Vaahdota vaniljakastike.
Leikkaa appelsiini kuorettomaksi.
Kokoa jälkiruoka tarjoiluastiaan.

Appelsiinin leikkaaminen kuorettomaksi/kalvottomaksi on yllättävän helppoa.
Tarvitset terävän veitsen.
Leikkaa appelsiinista molemmat päät pois, niin että hedelmäliha paljastuu.
Leikkaa kuoret veitsellä pois, niin että mahdollisimman vähän valkoista kuorta jää appelsiiniin.
Nyt sinulla on hedelmälihalle kuorittu appelsiini, josta kalvo on poissa.
Seuraavaksi leikkaat appelsiinista lohkot irti.
Viillä veitsellä valkoisen kalvon vierestä ja toista sama lohkon toiselle puolelle ja saat lohkon irti appelsiinista ilman valkoista kalvoa. Toista lohkojen irrotus kunnes jäljellä on enää kalvot. Voit puristaa appelsiinin kalvoista mehun mämmin joukkoon.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Parsarisotto II

Parsarisotto

4 dl risottoriisiä
1 hopeasipuli
3 dl kuivaa valkoviiniä
7 dl kasvislientä
suolaa
valkopippuri
puntti parsaa
1 rkl voita

parmesania

Sillpua sipuli.
Kuori parsat ja paloittele ne, ota nuput talteen.
Kuullota sipulit ja pilkotut parsat kattilassa miedolla lämmöllä.
Lisää riisi.
Sekoita keskenään kasvisliemi ja valkoviini.
Lisää nesteseos lämpimänä, vähän kerrallaan riisin joukkoon.
Hauduta kypsäksi kannen alla.

Ja muista: anna risoton haihtua melkein kuivaksi ennen uuden nesteen lisäämistä.

Lisää mausteet, parsan nuput ja nokare voita.
Tarkista maku.
Tarjoa parmesanraasteen kanssa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kinder-juustokakku




Kinder-juustokakku

Pohja

175 g suklaakeksejä
70 g voita

Maitosuklaakerros

2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
2 liivatetta
1-2 rkl vettä
200g maitosuklaata

Valkosuklaakerros

2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
2 liivatetta
1-2 rkl vettä
200g valkosuklaata

Kreemi

75 g voita
2,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 keltuainen

Kuorrutus

200 g Maitosuklaata
0,5 dl kermaa

muutama pala valkosuklaata

tai vaihtoehtoinen, juustokakulle paremmin soveltuva kuorrute

Kuorrute

225 g (3 1/2 dl) tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
25 g sulatettua voita
4-5 rkl maitoa



 muutama pala valkosuklaata

koristeeksi Kinder-suklaamunia

Leikkaa 24 senttiä halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperi.
Murusta suklaapikkuleivät.
Sulata rasva.
Sekoita rasva ja keksinmurut.
Painele seos irtopohjavuokaan ja laita vuoka jääkaappiin kovettumaan.

Maitosuklaakerros

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata suklaa.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto.
Lisää seokseen hivenen jäähtynyt sula suklaa.
Liuota liivat 1-2 rkl kuumaa vettä.
Lisää liivate seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Kaada massa vuokaan pohjan päälle ja nosta vuoka jääkaappiin tömäköitymään.

Valkosuklaakerros

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sulata suklaa.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto.
Lisää seokseen hivenen jäähtynyt sula suklaa.
Liuota liivat 1-2 rkl kuumaa vettä.
Lisää liivate seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

Kaada massa vuokaan maitosuklaakerroksen päälle ja nosta vuoka takaisin jääkaappiin.


Kreemi

Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi.
Lisää joukkoon keltuainen ja sekoita vielä hetki.
Kaada kreemi valkosuklaakerroksen päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään.

Kuorrutus

Pilko maitosuklaa.
Laita kerma kattilaan ja laita levy päälle.
Kaada suklaamurut joukkoon.
Anna suklaan sulaa.

Kaada sula suklaa kakun päälle.

Vaihtoehtoinen kuorrutus

Siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon.
Lisää sulatettu voi ja maito ja sekoita kuorrute kermaisen sileäksi. 



Sulata valkosuklaa ja tee sillä muutama koriste raita kakunpäälle.

Korista kakku lopuksi Kinder-suklaamunilla.



Kekseinä käytimme Kantolan Safari-suklaakeksejä. Tämä tuplasuklaakakku maistui Pääsiäisen makeilta herkuilta ja makeudesta johtuen tästä kakusta riittää hyvin monelle. Jos tämä kakku on makuusi niin suosittelen kokeilemaan myös Kinder-piirakkaa.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Elämysviikonloppu 2013


Viherlandian ihana osasto

Jyväskylän Paviljongin keväinen Elämysviikonloppu tarjoaa näytteilleasettajia ruoasta, viinistä, kirjoista, pihasta ja parvekkeesta sekä kotimaan matkailusta. Lauantain messujen kiertelymme oli pintapuoleista, sillä valtaosan ajastamme vei keskustelutilaisuus poliittisista äääriliikkeistä. Kirjaosastolta löysin romaanien lisäksi leipäkirjan, jota olen katsonut useasti aiemminkin. Leivomme leipää hyvin kausiluonteisesti, mutta toivon uuden kirjan innostavan meitä kokeilemaan uusia ohjeita.

Menimme messuille nälkäisinä, mutta liki neljäntoista euron hintainen Paviljongin ravintolan seisovapöytä ei houkuttanut meitä ja ruokaosastolla ei ollut myynnissä paikanpäällä nautittaviksi sopivia ruokia. Ostimme mukaamme jotakin herkkuja ja pinkaisimme lainakotiin matkakeskuksen intialaisen kautta. Syödessämme ihmettelimme ruokamessuja; kaipaisimme ruokatapahtumia joissa voisi nauttia pieniä annoksia. Parhaiten ruokatapahtumista pienten annosten tarjoilussa onnistui Maakuntien herkut -tapahtuma 2011, muut herkkutapahtumat voisivat ottaa siitä mallia.

Teinin kanssa liikkuessa viinimessut jäivät pienemmälle huomiolle. Riedelin osastolla ihailimme laseja ja muistelimme kaiholla kesäisiä jälkiruokiamme, joita teimme Riedelin laseihin. Sunnuntaina meillä olisi tarkoitus piipahtaa messuilla ennen kotimatkaa ja mietin tohtisinko käyttää saamani viinilipukkeet.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Sipulipasta


Tagliatella con cipolle
4 annosta

100 g suolatonta voita
450 g sipuleita (4 isoa salottisipulia, 1 iso punasipuli)
4 rkl vettä
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
hyppysellinen raastettua muskottipähkinää
kourallinen persiljaa silppuna
275 g tagliatellea tai muuta pastaa
parmesaania raasteena

Sulata voi kattilassa ja kuullota pilkottu sipuli siinä. Älä ruskista.
Lisää vesi kattilaan.
Anna sipulin kiehua kannen alla hiljalleen 20 minuuttia.

Soseuta keitetty sipuli.
Lisää kerma, suola, pippuri, muskottipähkinä ja persilja.
Pidä kastike lämpimänä.

Keitä pasta.
Valuta pasta ja lisää sen joukkoon kastike.
Sekoita hyvin ja tarjoa pasta parmesaaniraasteen kanssa.


Sipulipastaan lisätty talvisen aneeminen persilja ei tuonut tarpeeksi makua kastikkeeseen. Pasta oli helppo tehdä kaapista aina löytyvistä aineista.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Parmesaanirisotto


Risotto alla Parmigiani

6 annosta

100 g suolatonta voita
1 rkl oliiviöljyä
6 salottisipulia
mustapippuria
350 g risottoriisiä
1 l kuumaa kasvislientä
3 - 4 rkl kuivaa tai puolikuivaa valkoviiniä
150 g raastettua parmesaania

Sulata voi keskikokoisessa kattilassa.
Lisää joukkoon öljy ja pieneksi pilkottu sipuli.
Kuullota sipulisilppua 5 minuuttia.

Lisää kattilaan riisi, sekoita se kokonaan rasvan peittoon.

Lisää kattilaan kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita risottoa kokoajan.
Lisää kasvislientä kauhallinen kun edellinen on imeytynyt riiseihin.
Jatka kasvisliemen lisäämistä vähitellen, kunnes kaikki liemi on käytetty ja riisi pehmeää (20 minuuttia).

Lisää pehmeään riisiin parmesaani raaste ja valkoviini.

Mausta risotto pippurilla.

Anna risoton tekeytyä kannen alla minuutin ajan.
Tarjoile risotto lämpimältä lautaselta.


Risotto tarjotaan yleensä lämpimänä alkuruokana, jolloin tämä annos riittää 6-8 alkuruoaksi. Pääruokana tästä annoksesta syö 4-6 henkilöä.

Tämä risotto oli täyteläistä ja maukasta ja lukuunottamatta sitä, että risotto sitoo tekijänsä aikalailla hellan ääreen oli tämä risotto helppo tehdä. Tätä risottoa syödessämme haaveilimme jo keväästä ja parsarisotosta, joka voittaa tämänkin herkun.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Helppo suklaakakku


Kaikki yhdessä -kakku

Voita voiteluun
250 g (4 dl) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 rkl kaakaojauhetta
200 g (2 1/4 dl) sokeria
100 g (vajaa 1 1/2 dl) fariinisokeria
100 g tummaa suklaata rouheena
2 1/2 dl ranskankermaa
3 rkl öljyä
2 munaa
1 dl maitoa
1 tl vaniljaesanssia


Kuumenna uuni 180 asteeseen.
Voitele irtopohjavuoka jonka halkaisija on 23 senttiä.
Laita kaikki aineet kulhoon ja vatkaa pienellä teholla 2 minuuttia, kunnes taikina alkaa tasoittua.
Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua uunissa 40-45 minuuttia.

Ota kakku uunista ja anna jäähtyä vuoassa vartin verran.
Kumoa kakku ritilälle jäähtymään.

Tee kuorrute.

Kuorrute

225 g (3 1/2 dl) tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
25 g sulatettua voita
4-5 rkl maitoa

Siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon.
Lisää sulatettu voi ja maito ja sekoita kuorrute kermaisen sileäksi.


Tein kakun rengasvuoassa, jossa ei ollut pohjaa. Laitoin rengasvuoan epätasaiselle pellille ja osa taikinasta valui siksi renkaasta karkuun joten ohjeen mukainen kakku on kuvassa olevaa aavistuksen korkeampi. Raahasin koristelemattoman kakun tyttöjen iltaan, jossa kuorrutin sen. Kuorrutuksen tekeminen oli helppoa, sen olisi voinut myös tehdä valmiiksi tupperiin ja vain levittää paikan päällä kakun päälle. Tämä kakku sopii jämäkän rakenteensa vuoksi paikasta toiseen kuljetettavaksi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Greenwich Market

Taivaallisen ihana hodari

Lauantainen markkinakierroksemme jatkui Broadway Marketin jälkeen Thamesin toisella puolella Greenwichissä. Saavuimme Greenwichin markkinoille bussilla North Greenwichista. Seurueemme oli haltioitunut seudusta; rakennukset olivat matalampia kuin keskustassa, tunnelma oli kylämäinen. Paikka vaikutti rauhalliselta ja varakkaalta, juuri sellaiselta jossa olisi ihana kävellä rauhassa.

Sisilialainen riisipallero
 Ruokamuistot jäävät eritavoin mieleen. Greenwichissä söimme varmasti elämämme parhaan hodarin mutta lähtemättömän vaikutuksen meihin teki Mamma Mian Sisilialaiset riisipallerot. Kun Miina ehdotti riisipalleroa ostettavaksi olin lievästi sanottuna skeptinen, mutta lapseni oli taas kerran valinnassaan oikeassa; palllero oli taivaallinen. Rajallisen vatsalaukkumme (ja matkabudjettimme) vuoksi joudumme nauttimaan herkut puoliksi tai koko seurueen kesken ja siksi sainkin valita riisipalleromme maun Miinan päätettyä mitä ostamme. Arancini Di Riso riisipalleromme mauksi valikoitui tulinen salami mozzarellalla ja parmesaanilla. Minun pitäisi kirjoittaa nyt järkevä selostus riispallerosta, ihanasta juustosta jota oli pikkujuustomonsterini makuun sopivasti ja ihanasta, suuta lämmittävästä tulisuudesta, mutta kykenen vain kuolaamaan näppäimistölleni.

Kyllä juu-juu-juustossa löytyy
 Kävimme syksyllä kiertämässä Italiaa melko pohjoisessa, mutta yksi ainoa jaettu juustoinen pallero sai meidät vakuuttumaan Etelä-Italian ihanuudesta. Sen sijaan, että eläisimme viikon parmankinkulla, parmesaanilla ja raa'alla hevosenlihalla kuten pohjoisessa teimme voisimme elää näillä palleroilla.



Riisipalleroa syödessämme bongasimme väkijoukosta neidin jolla oli taivaallisen näköinen hotdog ja koska kahdelle ei lounaaksi riitä yksi riisipallo oli neidiltä tiedusteltava, mistä hän oli ostanut herkullisen nakkisämpylänsä. Sausages Etc. myi uskomattoman hyvännäköisiä hodareita. Hotdogissa oli kunnollinen makkara, sipuli oli karamellisoitunut makeaksi ja höysteet olivat hyvät. Tosin muksu oli jättänyt paahdetun chilin meidän annoksestamme pois.


Greenwich Marketissa haastavinta oli alueelle, sisäpihalle, sisäänpääsy. Porttikongin ruokakojujen jonot ja sisälle ja ulos pyrkivien ihmisten massa sai aikaan tehokkaan tulpan sisäänkäynnille. Sisäänpäästyä markkinoilla oli helppo liikkua, väkeä tosin oli reippaasti,kuten kaikkialla Lontoossa.

Näillä markkinoilla ei juuri myyty raaka-aineita vaan enemmänkin lounasannoksia. Lisäksi markkinoilla oli vaatteita, koruja ja vastaavia myynnissä. Tuotteet olivat käsityöläisten itsensä tekemiä, laatu ja hintataso muistutti Brick Lanen Sunday Up Markettia.




Jokilaiva-ajelu Greenwichistä takaisin keskustaan kruunasi markkinapäivämme.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kuohkea valkosipuli-kurpitsakeitto


Valkosipuli-myskikurpitsakeitto

2 kpl (1900g) myskikurpitsa
1 valkosipuli
2 rkl kasvisliemijauhetta
1 rkl hunajaa
6 dl vettä
mustapippuria
muskottipähkinää jauheena
(suolaa)
1 luomusitruuna
2 dl kermaa

kurpitsansiemeniä koristeeksi

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Halkaise kurpitsat ja poista siemenet.
Laita kurpitsat uuniin paahtumaan noin 50 minuutiksi.
Leikkaa valkosipulista kansi pois, niin että kynsien päät paljastuvat.
Paahda valkosipulia kymmenisen minuuttia uunissa.

Anna kurpitsoiden ja valkosipulin jäähtyä hetki.
Koverra kurpitsoista sisus lusikalla kattilaan.
Lisää kattilaan kuoritut valkosipulinkynnet.
Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemijauhe ja anna keiton kiehahtaa.

Raasta sitruunankuori ja lisää se hunajan, muskottipähkinän ja pippurin kanssa keittoon.
Anna keiton kiehua kymmenen minuuttia.

Soseuta keitto sauvasekoittimella.
Lisää vähän sitruunanmehua ja kerma.
Anna keiton vielä kiehahtaa ja tarkasta maku maistamalla.

Kurpitsasoppa oli maukasta, mutta Bamixin aikaan saama kuohkeus oli vinkeä. Kuohkea, pehmeä rakenne vei ajatukset lähinnä jälkiruokavaahtoihin, ei suolaiseen keittoon.