lauantai 19. huhtikuuta 2014

Suklaa-mokkajuustokakku



Suklaa-mokkajuustokakku

1 pkt 175 g Domino-keksejä
40 g voita

200 g tuorejuustoa
2 ½ dl kermaa
3 rkl tomusokeria
4 liivatelehteä

3 riviä tummasuklaata
3 rkl vahvaa kahvia

Koristeeksi suklaarouhetta

Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa massaksi.
Painele keksimassa halakisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan, jonka pohja on suojattu leivinpaperilla.

Rouhi tummasuklaa rouheeksi ja keitä hyvin vahvaa kahvia.
Sekoita siivilöity sokeri ja kerma vaahdoksi.
Liota liivatteet kylmässä vedessä.
Sekoita suklaarouhe kermavaahdon joukkoon.
Lisää kerman joukkoon tuorejuusto.
Liota puristetut liivatteet kiehuvaan kahviin ja sekoita kahvi ohuena nauhana kerma-juustomassaan.

Kaada täyte keksipohjan päälle.
Koristele kakku suklaarouheella ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Kakusta tulee matala, vuokaan olisi mahtunut enemmänkin kakkumassaa. Tämmöinen lituskakakku vuoassaan on helpompi kuljettaa erinäisillä kulkineilla ja kävellen töihin.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Saksan viinit Vanhalla 14.4.

Saksan viinitiedotus lähetti kutsun Vanhalla olevaan viinitapahtumaan. Deutsches Weininstitutin johtaja Steffen Schindler kertoi tapahtuman alkuun Saksan viinikuulumisia. Vuoden 2010 katovuoden jälkeen Saksassa ei ole enää juurikaan valmistettu halpoja viinejä, vaan viinintekijät ovat keskittyneet laatuun.

Saksa on maailman kolmanneksi suurin Pinot Noirin eli saksaksi Spätburgunder-viinien tuottajamaa. Saksan viineistä 36 % on punaviinejä ja niistä valtaosa on Pinot Noiria.


Neiss Pinot Grigio 2013 oli yllättävä alun karviaismehumaisella maullaan, tämä viini meni hankintalistallemme.

Vanhan isossa salissa esittäytyi eri viinitiloja. Eri esittelypöytiä oli kaiken kaikkiaan 33 kappaletta ja jos arvioitaisiin että yhdessä pöydässä olisi maistettavaksi 3-6 erilaista viiniä. Jos ajateltaisiin että keskimääräisesti laatuja olisi neljään erilaista maisteltavaksi ja pöytiä 33 ja aikaa 3 tuntia, niin aikaa maistella jokaista viiniä olisi noin minutti ja kolmekymmentäkuusi sekunttia. Blogimme edustaja luopui ajatuksesta ja keskittyi maistelemaan viinejä sieltä täältä.


Mosselland Goldschild Riesling 2013 oli raikas seurustelujuoma.

Mosselland Riesling Kabinett 2013 oli maultaan makean marjaisa.

Saimme peruutuspaikan loppuun varattuun tastingiin. Sommelier Romana Echensperger  veti tastingin rivakkaan tahtiin.  Tastingissä maisteltiin viinejä eri ruokien kanssa. Ilman ruokaa mieliviiniksi kohosi usein eri viini, kuin ruoan kanssa. Viinin ja ruoan yhdistelmä on usein suurempi, kuin osiensa summa.

Grillattua lohta ja kevätkasviksia valkoviini-voikastikkeella.
Viinit ovat vasemmalta oikealle:

-2012 Spätburgunder Spätlese / Alde Gott Winzer / Baden
Viinissä on voimakas jälkimaku. Viini sopi omasta mielestäni parhaiten lohen kanssa näistä kolmesta vaihtoehdosta. Lohen ja viinin maku ovat tasapainossa toistensa kanssa.

-2012 Pinot Noir / Weingut Josten & Klein / Ahr
kuiva, pehmeä, mausteinen

-2011 Pinot Noir / Weingut Anette Closheim / Nahe
voimakkaan makuinen



Rosépaistettua vasikanpaistia ja timjamikastiketta.
Viinit ovat vasemalta oikealle:

-2011 Spätburgunder, Steinbuckel GG / Weingut Phillip Kuhn / Pfalz
marjaisa, viipyilevä jälkimaku

-2009  Spätburgunder, Saulheimer Hölle / Winzerhof Thörle / Rheinhessen
kuiva, voimakas

-2011  Spätburgunder, Bombacher Sommerhalde / Weingut Bernhard Huber / Baden
puolikuiva, voimakkaan makuisempi viini, kuin edellinen viini. Mielestäni tämä sopi parhaiten vasikanpaistin kanssa, viinin voimakas maku leikkaantuu mukavasti kyseisen ruuan kanssa.


Paahdettua ankanrintaa, sieni-sipulipaistosta ja mustapippurikastiketta.
Viinit ovat vasemmalta oikealle:

-2008  Spätburgunder, Oberrotweiler Eisberg / Weingut Freiherr von Gleichenstein / Baden
viinistä jäi kuiva jälkimaku suuhun.

-2009  Spätburgunder, Birkweiler Kastanienbusch / Weingut Gies-Düppel / Pfalz
viinin maku alkaa voimalla ja jälkimaku on pehmeä

-2011  Spätburgunder Herrenberg / Weingut Jean Stodden / Ahr
ensimmäiseksi kun maistoin viiniä mieleeni tuli alkumakuna jostain syystä tilli. Viinin maun keskiosa oli voimakas, mielestäni kyseinen viini maistui parhaimmalta näistä kolmesta viinistä paahdetun ankan kanssa; maut sointuvat keskenään hyvin.
En itse päässyt tapahtumaan, vaan jouduin pyytämään Kaj:ta menemään puolestani. Hän ei ole koskaan aiemmin osallistunut tastingeihin tai tämän kaltaisiin tapahtumiin. Kaj kehui kokemusta.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tapas Castillo de Molina Reserva Pinot Noir 2011


Sain kutsun osallistua makupari kilpaan, jossa ensimmäiseksi tuli keksiä vuoden viiniksi valitulle Castillo de Molina Pinot Noirille maukas seuralainen.

Makuparin etsiminen alkoi viinitalo Pernod Ricardin järjestämällä virtuaalitastingillä. Saimme 5 erilaista viiniä maisteltaviksi ja seurasimme tietokoneen välityksellä tastingiä. Meitä maistelijoita oli koolla sekalainen seurakunta, edustimme neljää eri vuosikymmentä vuosikertojemme ollessa -80, -70, -50, -40 ja taustamme olivat hyvin poikkeavat eli olimme täydellinen joukkio keskustelemaan viinin ja ruoan liitosta moninaisesti.

Yksi tastingiin osallistuja osasi antaa hyvin yksinkertaistetun neuvon viinien tarjoilulämpötiloista: "Sanotaan, että punaviini tulisi tarjoilla huoneenlämpöisenä, mutta huoneiden lämpötilat ovat nykyään korkeammat kuin ennen. Viinien jäähdytyksen nyrkkisääntönä voisi pitää, että valkoviini tulee ottaa pois jääkaapista tuntia ennen tarjoilua ja  punaviini taas tulisi laittaa jääkaappiin tuntia ennen tarjoilua".

Päästessämme itseasiaan eli maisteluun, kirvoitti Castillo de Molina Pinot Noir seuraavia kommentteja;

Kesäiset marjat; mansikka, vadelma, punainen kirsikka.
Vaniljainen aromi, raskaamman viinin aromi, mutta maultaan silti kevyt olematta pliisu.
Pitkä jälkimaku.
Menee ilman ruokaa.
Juustojen kanssa, pastan pariksi.
Viinin happoisuus taittaa hyvin rasvaisuutta esimerkiksi juustojen ja rasvaisen lihan parina.
"Vaniljainen tuoksu, maku marjaisa ja jälkimaku lihaisa"
"Alkusyksyn marjamättään maku"

Pernod Ricardin syksyisessä tastingissä Savoyn Sommelier Antti Uusitalo opetti meille mielikuvia eri rypäleistä. Pinot Noir on Antin mukaan Edith Piaf, siinä on herkän diivan kätkettyä voimaa. Rypäleenä se vaatii paljon ilmasto-olosuhteilta, maaperältä ja viinin valmistajilta, onneksi meille maistelijoille jää se helpoin osuus; nauttiminen.


Paria viinille miettiessäni halusin yhdistää viiniin rasvaista lihaa ja raikasta marjaa. Erilaisten aprikointien jälkeen päätin liittää yhteen ankan ja vadelman ja lisätä joukkoon juustoja. Kun kaikki herkut yhdistää, lopputulos voi olla vain loistava.



Teimme tapaslautasen ankanrinnasta, briestä, parmesaanista, perunoista, leivästä ja vadelmasta.

ankan rintafile nahalla
1 kiinteä peruna
1 pieni päärynä
2 suippopaprikaa
2 paahtoleipää
 brie
parmesan-juustoa
(Rambol Gourmandise Kirsch kirsikkajuustoa)
rosepippuria
100 g vadelmia
1 punasipulia
muutama kynsi valkosipulia
2 rkl (paistettuna pakastettuja) kantarelleja
3 kuivattua luumua
1 siivu parmankinkkua
1-2 rkl tomusokeria

Paista ankan rintafilee kypsäksi. Meillä ei ollut käytössämme lihamittaria, jote kypsensimme ankan hitaasti pannulla.

Leikkaa peruna viipaleiksi, sivele se kevyesti öljyllä, ripota päälle suolaa ja paahda se 225-asteisessa uunissa kypsäksi. Siirrä vuoka juuri ennen uunista ottamista ylimmälle tasolle ja paahda pottuihin grillivastuksen avulla väriä. Anna perunoiden jäähtyä. Laita jäähtyneiden perunoiden päälle viipale briejuustoa.

Paseeraa vadelmat. Keitä jäisiä vadelmia, kunnes saat niistä kaiken mehun irti ja siivilöi tiheällä siivilällä siemenet mehusta pois. Kuumenna mehu ja lisää sen joukkoon tomusokeri.

Leikkaa päärynästä kiekkoja ja aseta niiden päälle palanen kirsikkajuustoa. Kirsikkajuusto oli mielenkiintoinen kokeilla, mutta en suosittele varaamaan sitä kuin aavistuksen antamaan makua lautaselle.

Aseta lusikkaan nokare parmesanjuustoa ja kaada sen päälle paseerattua vadelmaa.

Leikkaa paahtoleivästä annospalat esimerkiksi piparkakkumuotilla. Paahda leipää ankan rasvassa pannulla. Aseta leivälle pala juustoa, joko parmesaania tai brietä, jonka päälle tulee palanen ankanrintaa. Korista leipä paseeratulla vadelmalla ja parilla rosepippurilla.


Paista ankanrasvassa pieneksi silputut sipulit, luumu ja kantarellit, niin että sienistä haihtuu liika neste. Halkaisen suippopaprikat pituussuunnassa ja poista niistä siemenet. Laita paprikan pohjalle parmankinkku siivu. Täytä paprikan puolikkaat puoleen väliin sipulilla, luumulla ja kantarelleilla. Laita täytteen päälle juusto; joko parmasaania tai brietä palanen. Paista koko komeutta 200 asteessa, kunnes juusto hivenen sulaa ja paprika hieman pehmenee. Aseta juuston päälle siivu kypsää ankkaa ja korista paprika paseeratulla vadelmalla.

Se miten viini sopi tapaksiimme jäi meille arvoitukseksi. Viini on tällä hetkellä hyvin kysyttyä ja niistä Alkoista joista sitä etsimme oli se lopussa. Mikäli siis mielit kokeilla tätä viiniä niin varaa aikaa oman pullosi metsästämiseen.





Valkoisesta Molinasta runoili yksi osallistujamme seuraavaa; "Maussa juhannusboolin viimeinen kauhallinen, johon jäät ovat sulaneet". Kuvailussa oli löytämämme mökkipihan tuoksu; leikattua ruohoa, hunajaa, herukkaa ja nokkosta.