perjantai 28. marraskuuta 2014

Just Vege - Sörnäinen






Aamu oli tihkusateinen ja maanantain harmaa, kun ystävällisesti hymyilevä tyttö ojensi minulle flyerin. Saamassani lapussa mainostettiin minulle entuudestaan tuntematonta ravintolaa. Pähkäilimme asiaa kollegojen kanssa ja päätimme antaa ravintolalle tilaisuuden seuraavana päivänä.

Tilasimme lounaslistalta hampurilaisia, mausteisempia ja miedompia. Mausteinen versio oli maukas, ei missään tapauksessa suun käräyttävä, vaan lempeästi lämmittävä. Tai oikeastaan, ennen kuin pääsemme makuun meillä oli ongelmia. Seurueemme kasvissyöjä tutki hampurilaispihviään epäillen. Me seurasimme esimerkkiä, pilkoimme pihviä, rikoimme sen rakennetta, maistoimme varoen. Lopulta saimme kollegan vakuuttumaan, että kyseessä on oikeasti kasvispihvi, ei lihaa sisältävä tuote.

Soijapihvi oli saatu jauhelihapihvimäiseksi ja mausteet tukivat mielikuvaa siinä määrin, ettei kasvissyöjästä tullut pihvin ystävää vaikka paikasta muutoin pitikin.

Saimme maistiaisiksi ravintolan falafel-pyöryköitä, jotka olivat ihanan rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Ne ovat kuulemma gluteenittomia. Ravintola on flyerin mukaan panostanut gluteenittomaan ja vegaaniin ruokaan.

Paikka muistuttaa lähellä sijaitsevaa Fafasia, toisaalta aina on tilausta uusille pikaruokapaikoille joissa saa hivenen erilaista ruokaa.

Pitää todeta, että kovasti ovat nämä kulmat muuttuneet siitä, kun 90-luvun puolivälissä tein täällä vaunulenkkejä. Karheus on hioutunut hipsterimmäksi ja liiketiloissa on valtaosin säädyllisiä liikkeitä.

Just Vege
Vaasankatu 15

Paikka on näppärä sijainniltaan ja valikoimaltaa, mutta sieltä jää hiuksiin ja vaatteisiin rasvankäry, asia joka kannattaa huomioida jos loppupäivästä joutuu tapaamaan ihmisiä.



tiistai 25. marraskuuta 2014

Kehnäsienikeitto


Kehnäsienikeitto

2,5 dl kokoonpaistettuja kehnäsieniä
jauhoinen peruna
suuri maa-artisokka
2 dl kuivaa omenasiideriä
2 dl kermaa
sipuli
timjamia
suolaa
valkopippuria
voita

Kuori peruna ja saman kokoinen maa-artisokka ja leikkaa ne palasiksi.
Keitä peruna ja maa-artisokka niukassa vedessä kypsiksi.
Pienennä sipuli ja kuullata se pannulla voissa yhdessä muutaman timjamin oksan kanssa.
Lisää pannulle sienet.
Soseuta peruna ja maa-artisokka pienessä määrässä keitinvettä.
Lisää soseen joukkoon sienet ja sipulit pannulta.
Kaada kerma keittoon.
Mausta keitto suolalla ja valkopippurilla.
Kaada keittoon siideri.
Soseuta keitto, tarkista koostumus ja maku ja tarvittaessa lisää vettä ja mausteita.
(Ongi timjamin oksat pois)
Tarjoa keitto kuumana sipulinvarsilla ja timjamin lehdillä koristettuna.

Keittoon olisi voinut laittaa enemmänkin maa-artisokkaa. Kehnäsienten ja maa-artisokkien hienostunut maku sointui hyvin yhteen.

Kehnäsienet tuottavat Saimaan saaressa kangasmetsässä suuren sadon ja olemmekin hyödyntäneet niitä erilaisissa keitoissa paljon.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Savustettupaisti





Kotitilan Lihaa parhaimmillaan kisassa ollaan edetty neljänteen vaiheeseen ja aiheena on juhlakauden uudet maut. Päätimme koota perheen sunnuntai-illalliseksi sopivan annoksen, joka olisi sopinut niin isänpäivän kuin miestenpäivänkin ateriaksi. Helposti valmistettavana annos sopii myös äijäporukan pikkujouluihin.

Näin talvella arvostaa täyttävää ja vahvanmakuista kotiruokaa ilman turhia hörsellyksiä.  Annos on kokille vaivaton valmistaa ja mahdollistaa hänen seurustelunsa muun väen kanssa. Kasvikset, sienet ja perunat voi pilkkoa etukäteen, jolloin itse ruoanvalmistusvaiheessa ei juuri tarvitse viettää aikaa keittiössä.

Savustettu naudanpaisti

n. 500 g naudan sisäpaistia
1 savustuspussi
voita
suolaa
mustapippuria

Nosta liha huoneenlämpöön ainakin tunti ennen kypsennystä.
Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen alalämmölle.
Laita liha pieneen vuokaa, joka mahtuu savustuspussiin sisälle ja taittele pussi huolellisesti kiinni.
Laita savustuspussi lihoineen kuumaan uuniin ja anna sen kypsyä siellä 30 minuuttia.
Lihan on tarkoitus olla vielä punaista sisältä kun otat sen uunista.
Ota pussi uunista ja anna seistä n. 5 minuuttia ennen kuin avaat pussin.
Säästä lihasta valunut neste lisukekasvisten maustamiseen.

Valmista tässä välissä muut lisukkeet ja paista liha pannulla vasta kun kasvikset ovat valmiita.

Leikkaa lihat kuutioiksi 2 - 5 cm ja paista niihin pinta kuumalla paistinpannulla voin kanssa.
Mausta lihat suolalla ja pippurilla.


Dippi

1 prk kermaviiliä
3-4 valkosipulinkynttä
vajaa 1 dl pilkottuja sipulinvarsia
mustapippuria
suolaa

Purista valkosipuli kermaviilin joukkoon ja lisää loput aineet.
Sekoita dippi huolellisesti ja laita se tekeytymään jääkaappiin.


Kasvislisuke

paprika
reilu kourallinen tuoreita herkkusieniä
keltasipuli
punasipuli
keskivahva chili
purjosipulia ja sipulinvarsia n. 1 dl
voita

Leikkaa kasvikset ja sienet pieniksi.
Paista pannulla kasvikset voissa ja lisää joukkoon lihasta valunut neste.
Lisää viimeisenä joukkoon sienet.

Uunilohkoperunat

Leikkaa perunat lohkoiksi ja kuivaa niiden pinta.
Asettele lohkot leivinpaperille selälleen.
Paista perunoita uunissa keskilämmöllä ylimmällä tasolla 200-250 asteessa n. 15-20 minuuttia kunnes ne ovat kypsiä ja hyvännäköisiä.

Perunana meillä oli lohkoperuna lempparini Mayan Gold.

Savustuspussi oli sosialisoitu äitini muuttokuormasta ja se ei ollut kovin tuore tapaus. Savunmakua tuli juuri sopivasti, mutta uudempaa savustuspussia/savustuspönttöä tms käytettäessä kannattaa huomioida savun intensiivinen maku ja tarvittaessa savustaa lihaa vähemmän aikaa. Naudanlihaa voi syödä punaisen ja pannulla liha kypsyy lisää.

Edelleen mennään omanmaan antimilla; perunat, paprikat, chili (kundien parvekkeelta) sekä kaikki kolme sipulia ovat omakasvattamia. Määrät on muutettu kaupan vastaavia tuotteita vastaaviksi: paprikoita meillä meni 3, mutta määrä vastaa kaupan yhtä paprikaa. Valkosipulin kynsiä oli vain yksi, mutta se oli jättiläismäinen ja venäläinen talvivalkosipuli on vahvan makuinen.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Perunaveneet

Perunaveneet ovat uuniperunoiden ja perunanoisettien rakkauslapsi.

Perunaveneet

Jauhoisia, suuria perunoita

Naudan jauhelihaa (n. 1-2 rkl/perunan puolikas)
sipulia
suolaa
pippuria

(ketsuppia, sinappia)

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen.
Pese perunat huolella.
Keitä perunat kypsiksi.
Anna perunoiden jäähtyä, kunnes niitä voi käsitellä.

Sekoite keskenään hyvin pieneksi silputtu sipuli, suola, pippuri ja ja jauheliha.

Halkaise peruna pitkittäissuunnassa.
Koverra perunan sisustaa pois pikkulusikalla.
Jätä kuoriin kiinni noin puolensentin-sentin paksuinen kerros perunaa.
Täytä syntynyt kolo jauhelihaseoksella.
Paista perunaa uunissa 200 asteessa, kunnes liha ruskistuu pinnalta.

Sipaise halutessasi sinappia/ketsuppia lihan pintaan.
Pursota lihan päälle muussista koristeellinen kuvio hyvin isolla tyllalla.
Nosta perunat uuniin ylälämmölle 250-asteeseen, kunnes muussi saa väriä.

Tarjoa lihaiset perunaveneet esimerkiksi kasvissosekeiton kaverina, leivän tilalla.


kuorrutukseen

200 g jauhoisia perunoita
1/2 dl kermaa
maitoa
suolaa
(1 tl sinappia)
1 rkl parmesanraastetta
1/2 kananmuna

Keitä perunat kypsiksi ja kaada niistä vesi pois.
Muussaa perunat nuijalla tai sähkövatkaimella.
Lisää muussin joukkoon kerma ja suola.
Lisää maitoa kunnes muussi on sopivan löysää.
Sekoita joukkoon juustoraaste (ja sinappi).
Tarkista maku, muussin ei pidä olla liian vähäsuolaista.
Sekoita joukkoon kananmuna.
Käytä pursotukseen suurta tyllaa.

Kuorrutuksen riittoisuudesta minulla ei ole tietoa. Taistelin sen kanssa urhoollisesti, sitä oli kaikkialla, paitsi perunoissa. Lopulta alistuin, siivosin keittiön muussin roiskeista ja pyysin itseäni näppärämpää auttamaan asiassa. Suosittelen tekemän muussia riittävästi ja tekemään lopusta vaikka perunanoisettaja (pursota pellille kasoja, paista niihin väri uunissa) ja pakastamaan ne käyttöä odottamaan.

Tarvittava jauhelihan määrä riippuu perunoiden koosta. Kun teet tämän laadukkaasta naudanlihasta, ei jauhelihan tarvitse olla läpikypsää. Mikäli käytät jauhelihaa jossa on sikaa, tulee olla huolellinen että liha on varmasti kypsää.

Käytetty peruna oli King Edwardia omasta maasta.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Juustoinen maa-artisokkakeitto

Maa-artisokkakeitto

600 g kuorittuja maa-artisokkia
2 perunaa
3 dl vettä
2 dl kermaa
50 g tuorejuustoa
suolaa
valkopippuria

kuivattua ruohosipulia
kurpitsan siemeniä

Kuori ja leikkaa maa-artisokan mukulat ja perunat saman kokoisiksi.
Mittaa kattilaan 3 dl vettä ja keitä maa-artisokat ja perunats iinä kypsiksi.
Mikäli maa-artisokkiin on jäänyt kuorta, joka voi näyttää likaiselta kattilan reunoissa, vaihda kattila puhtaaseen.
Soseuta maa-artisokat ja perunat.
Lisää joukkoon kerma ja tuorejuusto.
Mausta keitto suolalla ja valkopippurilla.
(Lisää joukkoon ruohosipulia)

Korista annos ruohosipulilla ja kurpitsan siemenillä.

Tuorejuustona meillä oli ruohosipulituprejuusto.
Sauvasekoittimella sekoittamalla keitosta tulee ihanan ilmavaa.

Maa-artisokka on helppo ja kaunis kasvatettava, jonka satoa voi korjata niin myöhään syksyyn, kun maa on sula. Keväällä, mikäli myyrät ovat jättäneet mukulat rauhaan, voit nostaa satoa aina uuden kasvukauden alkuun asti. Maa-artisokan paikkaa kasvimaalla tulisi aina välillä vaihtaa; samassa paikassa vuosia kasvava maa-artisokka tekee pienempiä mukuloita, kuin uuteen paikkaan siirretty.


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ankanrintaa rosmariiniuuniperunoilla




Ankanrinta

Ankanrinta, nahallinen
suola
mustapippuri
2 valkosipulin kynttä

Ota liha huoneenlämpöön lämpenemään tuntia ennen valmistamista.
Leikkaa ristikkoviiltoja ankan nahkapuolelle.
Laita liha kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja käännä levy kuutoselle.
Kun ankan rasva alkaa kiehua pannulla, käännä levyä pienemmälle,  pidä ankkaa porisemassa 3-4 minuuttia nahka alaspäin.
Käännä ankka ja paista taas 3-4minuuttia.

Nosta ankka pannulta folion päälle.
Rouhaise myllystä nahkapuolelle pippuria ja suolaa.
Lisää pilkotut valkosipulit ankan päälle.
Sulje folio.
Laita ankka uuniin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi.

Tarjoile ankka rosmariiniuuniperunoiden ja paistettujen kasvisten kera.

Säästä ankasta irronnut rasva, voit hyödyntää sen kastikkeisiin, liiskattuihin pottuihin tai muuhun ruoanlaittoon.


Rosmariiniuuniperunat teimme vanhan ohjeen mukaan.

Perunoina meillä oli sekalainen lajitelma kellarin aarteita, kuvassa Punainen Yorkin Herttua, Highland Burgundy Red (Ylämään Burgundyn punainen), Blå Kongo. Siemenperunoita kyseisiin lajeihin on ollut Hyötykasviyhdistyksellä myynnissä.

Ylämaan Burgundyn Punainen on viktoriaanisen ajan väriperunaharrastuksen jäänne. Tällä lajikkeella lisättiin väriä annoksiin Savoyssa Burgundyn herttualle. Erikoinen lajike on malloltaan kirsikan/viininpunainen. Värin aiheuttaa terveysvaikutteiset antioksidantit, kuten Blå Kongossa. Kuoren ja mallon välissä on ohut valkoinen kerros. Mukulat ovat soikeita tai pitkän soikeita. Kirsikanpunaisen kuoren päällä on harmahtavan ruosteenruskea laikukas kerros. Ei kovin satoisa, kuten usein vanhat perinnelajikkeet, mutta ehdottomasti kuuluu perunaentusiastin kokoelmaan, hämmästyttävä kokemus! Lähtee kasvuun ajoissa keväällä, mutta valmistumiseen menee aikaa. Jauhoinen lajike, väri säilyy parhaiten uunissa tai öljyssä paistettuna. Keitä mieluiten kuorineen tai höyrytä, keitettäessä haalenee hieman. 

Kuvaus Hyötykasviyhdistyksen katalogista

maanantai 10. marraskuuta 2014

Perunanoisetit

Perunamuussista muovautuu taitavissa käsissä koristeellisia lisukkeita. Tämä ei siis koske minua. Kaikissa perunanpursotusta vaativissa asioissa on ensiarvoisen tärkeää, ettei muussiin jää sattumia ja että tylla on tarpeeksi suuri. Opin tuon kantapään kautta.

200 g jauhoisia perunoita
1/2 dl kermaa
maitoa
suolaa
1 rkl parmesanraastetta
1/2 kananmuna

Keitä perunat kypsiksi ja kaada niistä vesi pois.
Muussaa perunat nuijalla tai sähkövatkaimella.
Lisää muussin joukkoon kerma ja suola.
Lisää maitoa kunnes muussi on sopivan löysää.
Sekoita joukkoon juustoraaste (ja sinappi).
Tarkista maku, muussin ei pidä olla liian vähäsuolaista.
Sekoita joukkoon kananmuna.
Pursota suurella tyllalla noisetit leivinpaperilla vuorattulle pellille.
Paista niitä uunissa ylätasolla, ylälämmöllä kunnes ne ovat saaneet väriä.

Tämä perunalisuke on pieni, se tarkoittaa myös sitä, että se jäähtyy nopeasti. Jäähtymistä voi hidastaa lämmittämällä ruokailijoiden lautaset.

Makua tähän lisäkkeeseen saat lisäämällä muussin haudutettuja valkosipuleita muussattuna tai korvaamalla osan perunoista muussissa porkkanalla, parsakaalilla.

Ylijääneet noisetit voit hyvin pakastaa ja ne ovat nopean uuni/mikrolämmityksen jälkeen valmiita tarjottaviksi

lauantai 8. marraskuuta 2014

Mustikka-valkosuklaapitsa



Rakastan helppoja herkkuja ja siksi päädyinkin taas pitsapäivänä väsäämään lopputaikinasta makean jälkiruoan. Tällä kertaa tähän piirakan tapaiseen tuli terveellistä mustikkaa ja sitten sitä toista vaihtoehtoa edustavat valkosuklaa ja mascarpone-juusto. Lusikalla sivelin mascarponen pitsapohjan päälle ja sen päälle varistin mustikat ja rouhitun valkosuklaan. Tämä jälkiruoka tai pizzamainen piiras soveltuu mainiosti kananmunattomaan ruokavalioon. Vaikka ajatus makeasta pitsasta mietityttäisi suosittelen kokeilemaan, vaikka vain pienenpienen pitsan verran, saatat yllättyä iloisesti.

Pitsapohja
3 pellillistä/ 3-4 isoa pitsaa


15 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
2 tl sokeria
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
6 1/2 - 7 dl erikoisvehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja liota se sekoittaen veteen.
Lisää sokeri, suola ja öljy.
Lisää vehnäjauhot.
Alusta taikina koneella n. 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa.
Ripottele jauhoja taikinan pinnalle ja anna sen kohota 45 minuuttia tai kunnes taikina on kaksinkertaiseksi noussut.
Kuumenna uuni 250 asteeseen.
Jaa taikina jauhotetulla leivinpaperilla kolmeen-neljään osaan ja kaaviloi palat ohuiksi levyiksi.
Mausta pohja haluamallasi täytteellä ohuesti.
Kypsennä pitsoja uunissa noin 5-10 minuuttia.

Liki samalla teikinalle olen ennenkin tehnyt hivenen erikoisia pitsoja: pitsa bianca ja nektariinipitsa sekä punaherukkapitsa ja tietenkin mascarpone-persikkapitsa.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Entrecote kantarelli-rosepippurikastikkeen ja rosmariiniuuniperunoiden kanssa


Rosepipuri-kantarellikastike

2 pientä punasipulia
nokare voita
1 rkl gluteenittomia jauhoja/vehnäjauhoja
n. 2 dl kokoonpaistettuja kantarelleja
n. 1/2 dl sienien paistonestettä
2 dl kermaa
rosepippuria
suolaa
1 rkl soijakastiketta

Pienennä sipulit silpuksi.
Kuullota sipuleita voissa paistinpannulla.
Kaada sienet pannulle.
Lisää joukkoon jauhot ja ruskista niitä vähän.
Lisää kokoonpaistettujen sienien aiemmin talteenotettu paistoneste.
Lisää kerma, huuhdo kerma purkki pienellä määrällä vettä ja kaada se kastikkeeseen.

Mausta rosepippurilla, soijalla ja suolalla.

Kantarelleja pakastimeen valmistellessa paistoimme ne pannulla kevyesti kasaan ja pakastimme sienet niistä tulleen paistonesteen kanssa. Sienten paistoneste on täynnä makua ja sitä ei kannata haaskata.


Rapeat rosmariiniuuniperunat
(ohje; Yhteishyvä)

8 jauhoista perunaa
1 tl suolaa
rosmariinia (tuore ja kuivattu)
3 rkl oliiviöljy
sitruunamehua

Pese perunat ja keitä niitä 20-25 minuuttia, kunnes ovat täysin kypsiä.
Valuta perunat ja anna niiden höyrystyä kuiviksi.
Nosta perunat uunivuokaan.
Paina perunat littanaksi.
Ripota kuivattua rosmariinia perunan sisään halkeamiin.
Sirota päälle suolaa.
Aseta perunoiden päälle tuoretta rosmariinia.
Valuta öljyä perunoiden päälle.
Paista perunat rapeiksi uunissa 225 c n 15 minuuttia.

Pirskota juuri uunista tulleiden perunoiden päälle aavistus sitruunamehua.

Pihvi 

Naudan entrecote

Poista lihasta kalvot.
Leikkaa lihasta n. ½ cm paksuja siivuja.
Laita liha kuumalle pannulle ja paista se nopeasti.
Suolaa pihvi kevyesti sen tultua pannulta.




Isänpäivä on taas ajankohtainen ja siitä tämä annos sai ideansa; laadukasta lihaa ilman kommervenkkejä, kastike jossa on makua ja luonnetta sekä ihanat Punaiset Yorkin Herttua-lajikkeen perunat uudella tapaa valmistettuna.

Annoksesta tuli juuri sellainen, jonka haluaisin tarjota hyviä kotimaista raaka-aineita arvostavalle isälleni.

Hyvän ruoan ei tarvitse olla monimutkaista tai hankalaa, vaan pienelläkin pääsee loistavaan lopputulokseen raaka-aineiden ollessa laadukkaita. Vaikka vanhempani ovat tehneet kovan työn opettaessaan minulle käytöstapoja oli tämän aterian kohdalla päästettävä alkukantainen peto esiin; nuolin lautasen puhtaaksi. Niin noloa ja samalla niin taivaallisen makuista. Ei varmaan tarvitse sanoa, että kaikki kokattu meni ja olisi mennyt enemmänkin.

Juomana meillä oli kaapista löytynyt 35 South B. O. Reserva Merlot 2011, joka oli aivan nappivalinta. 
Kotitila

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Perunaviipaleita, herkkutattikastiketta ja krutonkitikkuja


Viinitalo Pernod Ricardin viimeinen haaste Oiva Pari-kisaan on luksushaaste, gourmet fastfoodia aidon sampanjan kaveriksi. Sampanjana meillä oli G.H. Mumm Cordon Rouge Brut. Tämä Mummin sampanja sai meiltä tastingissä eniten ääniä, joten siihen oli mieluista lähteä ideoimaan repsetiä.

Juomana sampanjaa pidetään kalliina, mutta tämäkin pullo maksaa Alkossa vain 42,90 e ja siitä saa 6-7 annosta. Yhden lasillisen hinnaksi jää vain hitusen yli kuusi euroa. Yökerhoissa hanajuoma saattaa maksaa saman verran ja sitä ei mielletä kalliiksi.

Sampanja mielletään usein nautittavaksi joko sellaisenaan tai pienten cocktailpalojen kanssa. Kaviaari kuuluu sampanjan kaveriksi, mutta vähäinen kalastus aiheutti sen ettei pakastimessa ole lainkaan mätiä. Jouduimme siis ideoimaan jotain muuta.

Kauppojen ollessa kiinni jouduimme turvautumaan kaappien antimiin. Perunaa ja sipulia on edelleen runsaasti viljelyn onnistuttua tänä kesänä hyvin. Pakastimesta löytyy kattava valikoima erilaisia sieniä, kiitos äitini ahkeruuden. Ideaa vain ei omista pähkäilyistä meinannut syntyntyä. Onneksi tapasin Katrin, joka toimi muusana.

Tattikastike

2 dl kokoon paistettuja herkkutatteja
1 pieni sipuli
2 dl kermaa
1/2 dl sampanjaa
suolaa
pippurisekoitusta
gluteenitonta jauhoseosta
voita paistamiseen

Pienennä sipuli hyvin pieneksi.
Kuullota sipuli paistinpannulla pienessä määrässä voita.
Lisää sienet pannulle ja kaada päälle kerma.
Lisää joukkoon sampanja ja mausteita varovasti.
Lisää jauhoja kiehuvaan kastikkeeseen kunnes kastike suurustuu.
Tarkasta kastikkeen maku, sen on tarkoitus olla mietoa ja täyteläistä.

Kastikkeesta on tarkoitus tulla aika tönkköä, mutta jos se menee liian sakeaksi lisää joukkoon kiehuvaa vettä.

Perunaviipaleet

2 jauhoista perunaa
rosmariinia
suolaa
pippuria
tryffelihunajaa

Pese kuorellinen peruna huolellisesti. 
Leikkaa peruna ohuiksi muutaman millin paksuiksiksi viipaleiksi.
Kuivaa perunan pinta puhtaalla pyyhkeellä/talouspaperilla.
Aseta perunat leivinpaperin päälle uunipellille ja ripota niiden päälle suolaa ja pippuria sekä rosmariinisilppua.
Laita perunat kuumaan uuniin: 225-250 astetta. 
Paahda perunoita uunissa kunnes ne ovat saaneet väriä.
Perunoiden on tarkoitus jäädä nihkeiksi, niitä ei siis paahdeta rapeiksi.
Valuta perunoiden päälle ohuena nauhana aavistus tryffelihunajaa.


Krutonkitikut

Vaaleaa leipää

Leikkaa vaaleasta leivästä pitkulaisia tankoja.
Paahda leipätankoja kuumassa uunissa ylävastuksen alla hetki, niin että ne saavat väriä mutta eivät kuivu kokonaan.

Kokoa annos: kaada paksu sienikastike pieniin tarjoiluastioihin. Kokoa lautaselle perunaviipaleet ja krutonkitikut. Syö annos dippaamalla krutonkitikkuja sienikastikkeeseen. Pehmeistä perunaviipaleista voit taivuttaa lappomaisen lusikan, jonka avulla voit syödä kastiketta.

Nauti annos jäähdytetyn sampanjan kanssa.

http://www.juomavinkki.fi/osallistu-oivapari-kilpailuun
Alex Nurmi valitsi reseptin OivaPari fast food-kilpailun finaaliin Alexin arvio oli: Yksinkertainen mutta maut sopii herkullisesti sampanjan kanssa.

EDIT. Tastingissä lausuttiin tästä samppanjansta seuraavaa: Eniten kuplia, hyvä, mukavan leipämäinen, paahteinen briossi, pitkä jälkimaku, valkoherukka, vihreä rypäle, sitrusmainen tuoksu. Jopa ne maistajat, jotka eivät kuohujuomista perusta, pitivät tästä samppanjasta ja meillä oli mukana tastingin ulkopuolisiakin samppanjoita. Tastingissä meitä oli 10 henkilöä ja tämä samppanja olo tastingin ehdoton voittaja.

Perunana meillä oli Punainen Yorkin Herttua. Syväsilmäinen punainen kuori ei hajoa keitettäessä ja kuori säilyttää värinsä varovasti kypysennettäessä. Tämä jauhoinen peruna kuuluu aikaisiin lajikkeisiin. Siemenperunaa kannattaa tiedustella Hyötykasviyhdistyksestä.