tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kultasepän Kuppikakut




 Ystävättäreni Mirka on tehnyt suuren ja inspiroivan elämänmuutoksen ja pyysin häntä kertomaan tarinansa ja yhden herkullisista ohjeistaan.

Idea tähän projektiin lähti Tsajut-blogin pitäjältä Sadulta. Tottakai olin heti mukana, kun ystäväni Satu ehdotti, että tekisin jonkin reseptin ja kuvaisin tuotokseni pajassani.

Olen siis kultaseppä ja oma paja on minulle unelman täyttymys. Minäpä kerron, kuinka tähän on tultu:
Vuonna 1999 aloitin kultasepänalan artesaanin opinnot Järvenpäässä, valmistuin ja tein pian sen jälkeen Kultasepän ammattitutkinnon 2003. Elämä kuitenkin kuljetti minut ihan muihin hommiin ja työskentelin vuosia kaupassa myyjänä. Palo kultasepän hommiin oli kuitenkin aina läsnä.


Lopulta terveyteni ei kestänyt enää kaupan alan töitä ja olin todella väsynyt. Ihmettelin, miksi itkin töihin lähtiessä ja miksi minua ahdisti. Eräänä päivänä en enää jaksanut vaan pitkän sairasloman jälkeen irtisanoin itseni. Vasta pikkuhiljaa minulle valkeni, mikä tilanne oli: Olin ollut hyvin lähellä burnoutia tai koinkin sellaisen ainakin jossain mittasuhteessa.

Keräilin voimia ja ihana mieheni antoi minun toipua rauhassa. Sitten eräänä päivänä hän ehdotti jotain mahtavaa: "Mitäpä jos rakentaisin sinulle pajan?" Oman pajan, jossa saisin tehdä koruja ja toteuttaa oikeaa ammattiani! Ja tässä sitä nyt ollaan. Paja on "korkattu" ja rakastan sitä, että saan olla "oman onneni seppä".


2014 talvella perustin oman toiminimen Jasmin Design. (Jasmin on toinen nimeni) Teen käsityönä koruja mm hopeasta, keltakullasta ja valkokullasta. Korjaan ja ehostan myös rikkimenneitä omistajilleen rakkaita koruja. Lisäksi taiteilen lasitaide-koruja, kortteja, saippuoita sekä pieniä lahjatavaroita. Haluan palvella mentaliteetilla "jokaiselle jotakin".


Suomessa yrittäjäksi ryhtyminen on sinänsä helppoa mutta yrittäjänä oleminen on kovaa työtä. Näkyvyyden saaminen, erottuminen, markkinointi ja mainonta näyttelevät isoa osaa. Yrittäjänä oleminen on kuitenkin palkitsevaa kun saan nähdä heti kätteni työn ja johdan itse itseäni. Tuntuu jännittävältä mutta myös hyvältä olla vastuussa itse itsestään. Yrittäjyys on kovaa hommaa, vaikka itse olenkin vasta alkutaipaleella, uskallan näin sanoa. Paras kiitos yrittäjälle on tyytyväinen asiakas.

Tervetuloa tutustumaan tuotoksiini www.jasmindesign.fi tai facebookissa Jasmin Design. Minuun saa yhteyden myös sähköpostilla asiakaspalvelu@jasmindesign.fi

Lopuksi vielä lupaamani ohje.


Kultasepän Kuppikakut:

2 munaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa

Vaahdota munat & sokeri, sekoita öljy vaahtoon.
Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Lisää ne siivilän läpi varovasti sekoittaen. 
Sekoita lopuksi maito nopeasti taikinaan. 
Annostele muffinssivuokiin. 
Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa n. 12–14 minuuttia.



Kuorrute

200g maustamatonta tuorejuustoa
130g pehmeää voita
5 ja 3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta (tai -sokeria)
1 tl sitruunamehua

Sekoita ainekset notkeaksi massaksi. 
Lisää halutessasi vähän vettä tai tomusokeria saadaksesi massasta löysempää/ paksumpaa.
Levitä tai pursota täyte jäähtyneiden muffinssien päälle.
Koristele syötävillä sokeritimanteilla ja syötävällä lehtikullalla (saatavilla erimuotoisia).

NAUTI



Terkuin: 
Mirka, kultaseppä/korutaiteilija
Jasmin Design

Ei kommentteja: