keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Soroppi - Puumala


Sillan kupeessa, kiven heiton päässä rannasta, aivan Puumalan ytimessä on viehättävä kahvila, joka tarjoaa myös edullista keittolounasta ja majoitusta.

Kahvilan tiloissa toimi aiemmin puku- ja sekatavaraliike, josta ostettiin tuoreet mansikat ja kalaverkot. Paikan ilmapiirissä voi edelleen aistia menneet ajat. Aivan kuin muistona menneestä on kahvilassa myynnissä pieni valikoima paikallisia käsitöitä.

Etualalla kahvila, taustalla punakattoinen majatalo.

Soroppi huokuu kaunista tunnelmaa, kahvitkin saa halutessaan mukien sijaan kauniissa kupeissa, joissa on somat tassit. Sama esteettisyys toistuu läpi kahvilan; kaikki on harkiten laitettua ja kaunista. Suosittelen pistäytymään paikassa ihailemassa miljöötä, tapetteja ja kunnostustyön tuloksia.


Korvasienikeitto

Käymme usein keitoilla kun poikkeamme Puumalassa. Kuuden euron keitto ei ole kallis ja poikkeuksetta se on erinomaista. Keittokulho on suuri ja ainakin aiempina vuosina sen kanssa on tarvittaessa saanut gluteenittoman leivän. Tavanomaisissa leivissä on usein mukavasti valikoimaa, tällä kertaa tuore sämpylä houkutteli eniten.

Kahvilassa parasta lienee sen pulla, äitini mielestä keitto, mutta hyviä keittoja saa muualtakin oikeaa pullaa harvemmasta paikasta. Soropissa saa siis oikeanlaista vanhan ajan pullaa, sellaista jota ei ole hukutettu kaneliin ja sokeriin vaan joka on sellaista kunnollista kahvileipää. Oikea pulla ei ole mikään rasvainen sokerikanelileivos jonka jälkeen on ätläkkäolo, vaan oikea pulla on juuri sellaista kuin Soropissa tarjotaan, kahvileipää josta ei tule sokerihumalaa. Mikäli olet tottunut dallasteksaspullavapulliin, niin tämä voi olla aika radikaali pulla, mutta suosittelen kokeilemaan vanhanajan pullaa kahvin kera.


Soropissa seurueemme gluteenittomalla ruokavaliolla oleva henkilö on joka kerran saanut valita kahvipullansa. Tarjolla on yleensä kahta sorttia gluteenittomia herkkuja, mikä on huima valikoima näin pienelle paikalle. Kahvilan henkilökunta on äärimmäisen avuliasta, joten uskon ennalta heille soittamalla ja tilaamalla juuri mieleisen kahvileivän järjestyvän.

Gluteeniton raparperi-kookosmuffini

Kahvila käyttää paljon paikallisia raaka-aineita: raparperit ja marjat ovat omalta kylältä. Sienet valtaosin kyläläisten poimimia ja kalakeitossa saattaa uiskennella oman kylän troolin saalista.


Soroppi tarjoaa majoitusta viereisen talon yläkerrassa ja pienessä piharakennuksessa. Pääsin kurkistamaan yläkerran huoneisiin ja yhteistiloihin ja vaikutuin niiden siisteydestä ja kotoisuudesta.



Vain suurimmassa huoneessa on oma wc, yhteinen suihku ja sauna sijaitsevat talon alakerrassa.

Huoneiden hinnat vaihtelevat mielikuvani mukaan 60-100 euron välillä ja niihin mahtuu majoittumaan 2-4 henkilöä.



Vaikka kaikki tilat on remontoitu on Soropin kahvilassa ja majatalossa on niissä onnistuttu säästämään kotoisan vanhanaikainen tunnelma.


 Yhteiskeittiö on tilava ja siitä on käynti takapihalle avautuvalle parvekkeelle.

Mikäli kaipaat rauhaa ja komeita maisemia kannattaa lähestyä Sorpin väkeä huoneen vuokrausaikeissa. Puumala on mainio paikka rauhoittumiseen turistikauden ulkopuolella.

Suosittelen varautumaan heinä-elokuussa helteisiin Puumalassa, vaikka muualla olisi millaiset kelit on Puumalassa helle ja pahimmillaan se on juuri kirkonkylällä. Kesän helle-ennätykset syntyvät liki poikkeuksetta täällä.



Keskustie 3
Puumala

Ei kommentteja: