sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Siikachevice mansikoilla



Siikachevice mansikoilla
Kahdelle

50 g siika filettä
1/2 sitruuna
1-2 rkl punasipulia
1/5 chiliä
2 tl minttusilppua
2 tl korianteri silppua
suolaa
2 mansikkaa

varrasleipää

Leikkaa siika pieniksi paloiksi.
Viipaloi punasipuli ohuen ohuiksi viipaleiksi.
Viipaloi chilistä muutamia ohuita renkaita.
Sekoita ainekset keskenään.
Puserra päälle puolikkaasta sitruunasta mehua ja sekoita se kunnolla.
Anna chevicen tekeytyä jääkaapissa hetki.
Leikkaa korianteri ja minttu silpuksi ja viipaloi mansikat.
Kala vaalenee sitruunan hapon kypsyttäessä sen ja liian pitkällinen liottaminen sitruunamehussa ei tee kalan maulle hyvää.
Sekoita chevicen joukkoon yrttisilppu ja ripaus suolaa.
Annostele chevice varrasleipäpalasten päälle ja koristele mansikoilla.
Nauti heti. 



Kalan ja mansikan yhdistäminen oli loistava ajatus, chevice sai siitä lisää "sitä jotain". Cheviceleipäset sopivat kesään, kun kaikki raaka-aineet saa tuoreina ja maukkaina. Annos sopii patsi alkupalaksi niin myös romanttiseksi yösyömiseksi kalliolla auringonlaskua odotellessa.


Resepti osallistuu Pipsa Hurmerinnan ja Hedelmä- ja marjanviljelijäinliiton mansikkahaasteeseen. Mansikat on siis saatu reseptien kehittelyyn.


Ei kommentteja: