perjantai 11. syyskuuta 2015

Kotivara


Liki vuosi sitten tyttären lähdettyä jo muille maille opiskelemaan ja minun jäätyä yksin havaitsin kuinka haavoittuvaiseksi ihminen voi tulla. Aina romahdukseen ei vaadita suuria ja se saattaa yllättää varautuneenkin. Viikonloppuna toinen korvani tuntui hitusen hassulta, sivuutin asian sillä asiat vain joskus tuntuvat hassulta. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hassutus muuttui järkyttäväksi kivuksi. Kauan ennen aamunsarastusta minulle oli selvää, että lääkäri olisi ainoa joka osaisi minua auttaa. Jollain ilveellä sain raahauduttua lääkäriin, sieltä apteekkiin. Muistan vieläkin miltä tuntui seistä Mikonkadulla järkyttävässä tuskassa ajatellen vain, että jostain täytyy kaapata kotiin ruokaa. Noutokiinalainen buffetpöydästä ratkaisi sillä kertaa ongelman.



Ensimmäinen antibiootti oli väärä ja vahvat kipulääkkeet saivat tuskasta vain pahimman terän pois. Makasin kotona sohvalla sikiöasennossa uikuttaen äänettömästi  kolme päivää. Kolme päivää raastavaa tuskaa ja kykenemättömänä liikkumaan vessaa pidemmälle.

Kolme päivää vain kotona vaatii tietenkin myös sen, että kotona on ruokaa jolla ravita itseään. Minulla oli, oli hapankorppuja, näkkileipää ja muuta kovaa purtavaa jota en voinut kuvitellakaan syöväni, kun tuska yltyi sietämättömäksi aina kun koetin avata suuta liian isoksi. Oli minulla puuroryynejä, mutta olin liian tuskainen edes niin pieneen kokkaukseen. Ja sitten oli tietenkin pakastimessa aineksia ruokiin, oli jauhoja, ryynejä, makarooneja ja kuivattuja sieniä.


Onneksi minulla oli isä. Isä kävi joka päivä, toi mukanaan mehukeittoja, jukurttia, limonaadia ja kaikkia niitä pureskelematta syötäviä asioita joita keksi. Minulla on oikeasti aika hatarat mielikuvat noista päivistä. Makasin sohvalla, en jaksanut raahautua sänkyyn, söin mitä minulle tuotiin ja kärsin.

Yksi korvakäytäväntulehdus, ihan pikkujuttu, ja olin avuton kuin sylilapsi. En kyennyt miettimään ravinnonhankintaa oma-aloitteisesti. Minusta ei yksinkertaisesti ollut käymään kaappeja läpi ja kokkaamaan. Kilometrin matka kauppaan, jonne meni taloni edestä suoraan bussi, tuntui liian pitkältä. Kipulääkkeiden turruttamat aivot eivät kyenneet hoksaamaan, että olisi voinut tilata ruokaa pitsataksilla tai jollain kauppakassipalvelulla. Tai olisin voinut hoippua jonkun naapurin ovelle pyytämään palvelusta mukavilta naapureiltani.


Taudista hieman toivuttuani aloin miettimään miten olisi käynyt jos lapseni olisi ollut nuorempi ja kotona. Olisivatko kaappieni sisällöt voineet elättää meidät mukavasti sen viisi päivää jonka loppujen lopuksi vietin juuri kotoani poistumatta? Vaikka meillä on aina ruokaa kaapeissa näkyy tavoissani hitusen se, että suuri valikoima kauppoja on kivenheiton päässä kotoani. Kaikki Helsingin fiinit erikoisliikkeet ovat helposti saavutettavissa, puolen tunnin matkan sisällä on niin kaksi Stokkan Herkkua kuin Hakaniemen etniset liikkeet. Minun ei yksin kertaisesti tarvitse arjessa varautua, koska kaikki on niin helposti saavutettavissa, kunnes se ei ollut.

Ilman isän apua olisin varmasti joutunut itse keksimään keinot hankkia ruokaa, jota voisin syödä heiluttelematta leukojani. Olisin varmasti selvinnyt itse. Mutta entä jos tilanne olisi ollut toinen, entä jos olisin asunut kauempana kaupoista tai olisin ollut sillä tavoin kipeä, ettei kotoa poistumista olisi voinut harkita? Entä jos olisin ollut sylilapsen äiti ja me molemmat sairaina, olisinko raahannut kärsivän taaperon mukanani matkojen taa kauppaan?



Parannuttuani aloin miettimään mitä siellä kaapeissa nyt oikeastaan oli ja kauanko sillä olisi elänyt. Valikoima oli aivan erilainen kuin mitä meillä on suvun mökillä. Mökiltä meillä on venematkaa lähimpään kauppaan puolisen tuntia ja matkalla ylitetään muutamia suuria selkiä, joille ei kannata pienellä veneellämme lähteä pahassa kelissä. Siellä lähikauppa on suppeampi valikoimaltaan, joten raahaamme aina keväisin mökille vähänkin eksoottiset raaka-aineet. Mökillä kaapeissa tuntuu olevan vaikka ja mitä, kaupungissa taas ruokahuoltomme nojaa liian usein tapahtuvaan kaupassakäyntiin.


Kotivaralla tarkoitetaan ruoka- ja juomavarastoa, jonka avulla voi sinnitellä silloin kun kaupassa asioiminen ja muu on poissuljettu vaihtoehto. Kotivaran tulisi riittää viikoksi.

Ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia, joten se mikä on yhdelle sopiva kotivara ei ole sitä toiselle. Sisäministeriö suosittelee seuraavanlaista kotivaraa yhdelle henkilölle.

0,5 kg Perunaa
0,5 kg Riisiä ja makaronia
0,5 kg Öljyä ja rasvoja
0,5 kg Sokeria, hunajaa
1 l UHT-maitoa
16 l Juomia ja vettä

1,5 kg Viljatuotteita ja pähkinöitä
1,3kg Maitoa ja maitotuotteita
1,5 kg Vihanneksia ja juureksia
1 kg Hedelmiä ja marjoja
1 kg Lihaa, kalaa ja kananmunaa
1 kg Herkkuja

Henkilökohtaiset lääkkeet

Asuntomessut 2014, Jyväskylä
Lisäksi:

Kannellisia astioita veden varastoimiseen
Hygieniatarvikkeet
Joditabletit
Radio
Taskulamppu ja paristot
Tuorekelmua, teippiä, muovipurkkeja
Käteistä rahaa
Lemmikkieläinten tarvikkeet
Tölkinavaaja
Kynttilöitä ja tulitikut


Tarkoituksena on kotivaran kierrättäminen, eli ostaessasi kotiin uuden pussin makaroneja otat käyttöösi jo kotona olevan, vanhemman pussin ja laitat uudemman, pidemmällä päiväyksellä olevan odottamaan käyttövuoroaan.

Tarpeetonta lienee sanoa, että mökillä meiltä löytyy kotivara aivan käytännön syistä, mutta kotona tilanne on toinen.

Itse ajattelin vajavaisen kotivarani tulevan käyttöön kun maksupäätteet sekoavat tilapäisesti, tulee taloudellisesti nykyistä tiukempi aika tai olen kotona kipeänä. Viime syksynä tuo viimeinen vaihtoehto toteutui ja jouduin kokeilemaan millaista on maata vuoteenomana ilman voimia päästä kauppaan. Vaikka minulla on kaapissani sen seitsemää sorttia sokeria, ei raaka-aineista ollut liiemmin iloa, kun olo ei antanut periksi seisoskella hellan ääressä.  Jos olisi ollut pakko, olisin selvinnyt yksin mutta onnekseni minun ei tarvinnut. 

Asuntomessut 2014, Jyväskylä
Aiheesta muualla:

3 kommenttia:

Campasimpukka kirjoitti...

Asiaa! Pisti miettimään.

Satu -Tsajut kirjoitti...

Asia oli minultakin "unohtunut" kunnes tätä kirjoittaessa taas aloin miettimään, mitäs siellä kaapissa nyt olikaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Tutun näköinen puulusikka,taidan tietää tekijän...