perjantai 30. lokakuuta 2015

Halloweenin peruna-porohirviöt


Teimme pellillisen hupaisia Halloweenperunoita ja mietimme mihin kaikkeenniitä voisi käyttää. Tuumintatuokio oli antoisa, valitettavasti napostelimme kasan perunoita siinä mietiskelyn lomassa ja päivän aurinkoiset hetketkin vilistivät ohitse.

Päädyimme oheisiin pikkupurtaviin, kun jääkaapista löytyi puolukkasurvosta ja savuporosiivuja.


Ensin viipaloidaan pestyt perunat. Sitten jokainen viipale kaiverrataan teräväkärkisen juuresveitsen kanssa tai käytetään teemaan sopivia piparkakkumuotteja.

Perunoita paahdetaan 175-200 asteisessa uunissa kunnes ne ovat kypsiä.

Perunoiden annetaan jäähtyä rauhassa.
Jokaisen perunan alle leikataan oikean kokoinen pala savuporoleikkeestä. Perunat koristellaan puolukkasurvoksella.




Tässä pitäisi olla soma kuva valmiista annoksesta, mutta meiltä loppui valo kesken. Voin silti vakuuttaa, että näistä naamaepeleistä saa loihdittua mukavan näköisen ja makuisen alkupalan, alkupalan jonka makumaailma poikkeaa Halloweenista, mutta sointuu paremmin kotoiseen Kekriimme, sadonkorjuun juhlaan.

2 kommenttia:

Raija kirjoitti...

Tosi hauskan näköisiä, pitää tehdä seuraaviin lastenjuhliin. tai miksei aikuistenkin, heh !

Satu kirjoitti...

Näitä oli kiva syödä, mutta onhan noissa näpertämistä :)