keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pikkujoulumenu


Päätimme juhlistaa joulun lähestymistä kokkaamalla aterian, joka on jouluinen, mutta ei perinteisellä tavalla. Ruokalajeja ei ollut montaa, mutta ei ollut syöjiäkään. Kaikilla oli kiire ja siksi kaksi ruoista; pavut ja kaali, olivat äärimmäisen helppotekoisia.

Ruokana meillä oli ankkaa glögiglasyyrissä, seesamipapuja ja punakaalia pekonilla. Niin ja muutama jääkaappilöytö jotka eivät päässeet julkisuuteen ;)

Kaikenkaikkiaan pöytään ei nostettua sen kymmentä laatua ja kukaan ei niitä kaivannutkaan. Muutama laji mahdollisti sen, että niihin keskittyi paremmin ja ei tullut ahdettua kupua liian täyteen.


Tarjoa ruoan kanssa esimerkiksi liiskattuja pottuja.

Jälkiruokaa meillä ei ollut, mutta sellainen kiva, jouluun ja talveen sopiva voisi olla marinoidut rommihedelmät.


Aterian päälle suosittelen karpaloglögiä tai Suvin kuumaa joulujuomaa.

Joulun alla vuonna 2012 kokkailimme myös laajemman erilaisen joulumenun, käy kurkkaamassa.

Ei kommentteja: