torstai 31. joulukuuta 2015

Ruokavuosi 2015

Vuosi 2015 oli vaihteleva, välillä blogattavaa oli yllinkyllin ja joinain kuukausina herkut eivät päässeet blogiin asti. Tuttuun tapaan perustimme taas kasvimaan, edellistä isomman, kuinkas muutenkaan, me hullut. Kalastimme tänäkin vuonna vähänlaisesti ja sienivuosikin oli edellistä kehnompi. Saimme silti kantarelleja mukavasti pakkaseen, mutta herkkutatit jäivät tänä vuonna saamatta.


Miina kävi Israelissa ja eri puolilla Eurooppaa syömässä, itse tyydyin Lontoon antimiin.

Muutama vieraskynäilijä on käynyt kirjoittamassa omista herkuistaan. Ensin Mirka esitteli kultasepän pajansa ja ihanat kuppikakut, jonka jälkeen vuorossa oli Paulan tarjoama hemmotteluilta, jossa laitoimme kynnet kuntoon ja söimme jouluisia juustokakkusia. Täytyy sanoa, että yhteistyö molempien kanssa oli ihanaa, oli mukava höpistä niitä näitä ja samalla perehtyä toisen intohimon kohteeseen. Näiden keskustelujen ja kohtaamisten jälkeen pursuin energiaa ja hyvää mieltä.


Saimme nyt virallisesti joukkoomme kolmannen kirjoittajan, siis täällähän huseeraan minä Satu useammalla tunnuksella ja Miina omallaan. Viimeinkin saimme taustavoimana toimineen Ritvan intoutumaan ohjeita naputtamaan, vaikka edelleen muutamat hänen kirjoittamansa ja kuvaamansa ohjeet on minun tänne tallentamia.

Vuosi 2015 nosti aiempaa vahvemmin esiin gluteenittomat ruoat ja niille on muutamia ohjeita ja lisää on varmasti tulossa.

Syyskuussa naputin kahdesta sydäntäni lähellä olevasta aiheesta; hyönteissyönnistä ja kotivarasta, suosittelen kurkkaamaan jutut, jos ne menivät silloin ohi.


Lokakuussa minuun iski pahempi Halloweenhömpötys ja blogi räjähti kuvista joissa oli kurpitsoja ja kaikenlaisia ihmeellisyyksiä. Valitettavasti en voi taata etteikö kohtaus toistuisi.

Pidemmittä puheitta nostan taas jokaiselta kuukaudelta yhden postauksen uudelleen esille.

tammikuu

helmikuu



maaliskuu

Huhtikuussa pääsin vuosien suunnittelun jälkeen Lontoon keskustassa sijaitsevaan Cafe Below:hin


Toukokuu

Kesäkuu

heinäkuu



elokuussa vierailimme häissä Sompasaaressa ja rakastuin sen karheuteen, suosittelen vierailemaan paikassa ennen kuin uudet rakennukset valtaavat sen täysin.

syyskuussa kirjoittimme ruokaan liittyviä juttuja, joten tehdään poikkeus ja nostetaan syyskuun reseptiksi H&M-pikkuleipien ohje syyskuulta 2009.

lokakuu

marraskuu

joulukuu


Päärynäruusu


Kiitos kun kuljit kanssamme tämän vuoden ja tervetuloa seuraamaan ruokaelämäämme myös tulevana vuonna. Herkuttelemisiin.

Ei kommentteja: