keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ruokataidehaaste


Saimme kutsun osallistua Arlan haasteeseen ja luoda ruokataidetta Luonto+ -jukurteista. Haasteena oli luoda ruokataidetta, joka saisi terveelliset välipalahetket houkuttelevimmiksi.

Ruokataide, annosten asettelu ja sen sellainen ei ole vahvuusalueellamme, mutta haaste kuulosti hauskalta puuhastelulta joten tartuimme siihen. Yhdessä annosten asettelu oli mukavaa puuhaa, ruoalla saa leikkiä, kunhan sen syö jälkeen päin :)



Kisaan osallistuminen oli haasteellinen, saimme tykötarpeet maanantaina perjantain sijaan ja sen sijaan että olisimme pakanneet reissua varten päädyimme leikittelemään ruoalla. Aikataulu muutosten vuoksi julkaisemme kuvat nyt.


Minulla on käsitys siitä, millaista ruokataide tavallisesti on, mutta päätimme seurata omaa kotikutoista linjaamme. Loimme appelsiiniveneitä, asetelmia sekä lumiukon, sesongin viimeisen.



Meillä on ollut tapana askarrella Halloweeniksi kurpitsoista hahmoja ja siksi päädyimme rakentamaan tähänkin haasteeseen oman otuksen. Punajuurilumiukko ja pinaattikuuset vaativat askartelua ja lopputulos oli rouhea ja nauruhermoja kutkuttava.

Jukurtit ja kasvikset on saatu postausta varten

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Minäkin sain kutsun mutten voinut osallistua kun ei tuollaista jugurttia ole täällä.LÄhettikö Arla jugurtit osallistujille?

Jael kirjoitti...

Niin ja kaunis lopputulos sulla:)

Satu kirjoitti...

Harmillista, versiosi olisi varmasti ollut upea Jael. Arla (Millttonin avulla) toimitti jukurtit ja kasvikset kahtena eri toimituksena.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kimurantti haaste. Itselle ei tule mieleen mitään. Ellei sitten olisi leikellyt kasviksista mosaiikkia ja upottanut niistä jogurttilautaselle jonkun kuvion.

Anonyymi kirjoitti...

Joo...

Satu -Tsajut kirjoitti...

Anonyymi; mosaiikki kuulostaa hyvältä idealta, ei tullut itselle mieleen mutta joskus saatan kokeilla :)