torstai 17. marraskuuta 2016

9 reseptiä jouluun



Rauhallisen joulun avain on suunnitelma ja helposti toteutettavissa oleva herkkupöytä. Keräsin aiemmilta vuosilta muutamia helppoja, mutta maukkaita jouluherkkuja. Nämä ohjeet eivät kaipaa eksoottisia raaka-aineita ja ne sopivat hyvin suomalaiseen makuun. Jokainen ohje soveltuu myös pikkujouluihin tai vuoden vaihteen pöytään.



Lasimestarinsilli valmistuu ajoissa jääkaappiin odottamaan syöjiä. Läpinäkyvään lasipurkkiin tehtynä se on juhlapöydän kaunistus.



Riimiliha ei ole perinteisin joulupöydän herkku, mutta se toimii hyvin alkupalana niille, jotka eivät välitä sillistä.



Tämä vuosi oli loistava sienivuosi ja talveen kuuluu sienisalaatti. Sienisalaatti maistuu niin erilaisten leipien kuin keitettyjen perunoiden kanssa.



Ei possua, ei kalkkunaa vaan ankkaa. Tämä on mainio vaihtoehto heille, jotka kaipaavat vaihtelua joulun pääruokaan. Glögiglasyyri nostaa ankan jouluiseen tunnelmaan.



Itse leivottu leipä maistuu jouluruokien kera tai sopii sujautettavaksi lahjakoriin.



Sienien lisäksi meitä on tänä vuonna hemmoteltu mustikoilla, joten glögin voi vaihteeksi tehdä tästä tummasta herkustamme.



Jäädykkeet ovat olleet poissa pitopöydistä, mutta sinne ne kuuluvat takaisin. Kokeile tätä ja ihastu!




Illan hemmotteluhetkiin sopii piparkakun, sinihomejuuston ja suklaan maistuva liitto.



Tämän jouluherkun tekoon voi osallistua perheen pienimmätkin. Helppoa ja hyvää.


maanantai 7. marraskuuta 2016

Hiillosperuna grillissä

Meillä grillataan ympäri vuoden ja se asettaa omat haasteensa grilliruoalle. Tavanomaisimpiin grillattaviin kyllästyy ja osa niistä on aika arvokkaita säännöllisessä käytössä. Toimimme kuten kotona ja nappaamme  lisukkeeksi perunaa. Keitämme grillausta edeltävälle ruoalle ylimääräisiä perunoita, näin perunat valmistuvat ilman erillistä vaivaa. Valmiiksi keitetty peruna on nopea grillata ja se on selkeä plussa näin kylmillä grillauskeleillä. Näistä perunoista olen kirjoittanut aiemminkin toisen reseptin yhteydessä, mutta nostan nämä uudelleen esille.


Hiillosperunat

Keitä paksukuoriset perunat liki kypsiksi.
Nosta perunat grilliin ritilän tai hiillokseen asetetun folion päälle.
Anna perunoiden kuumentua ja saada pintaansa kaunis väri.

Tarjoa perunoiden kanssa voita tai tuorejuustoa.

Tammikuu 2016 -28 pakkasta ja grilli kuumana
 Pakkasella grillatessa kannattaa kylmälaukkuun varata kaikki ne asiat, joiden ei halua jäätyvän tai muuttuvan hyisiksi. Pakkasella on esimerkiksi miellyttävämpää juoda huoneenlämpöistä vettä, kuin jäähileistä.