maanantai 2. lokakuuta 2017

Slow Meets Wild 2016




Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Slow Meets Wild:n kanssa.

Slow Meets Wild 2016 -tapahtuma järjestettiin idyllisessä Fiskarsin kylässä osana Slowfood-tapahtumaa. Ammattilaispäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa ja osallistujajoukko koostui erilaisista ruoka- ja matkailualan ammattilaisista. Saimme kutsun paikalle ystävättäreni, luonto-ja eräoppaan kanssa.

Fiskarsin Slowfood-festivaalit järjestettiin jo seitsemättä kertaa. Nyt samassa yhteydessä järjestetty ammattilaispäivä käsitteli nimensä mukaisesti villi- ja lähiruokaa ja niiden kaupallistamista, alan työllisyyden kasvattamista ja verkostoitumista.


Slow Meets Wild -tapahtuma oli lämminhenkinen ja hyvin organisoitu. Tapahtuma oli äärimmäisen monipuolinen ja siihen osallistuneet ihmiset edustivat laajalti eri ammattiryhmiä ja toimijoita.

Tilaisuudessa oli joukko arvostettuja puhujia Ravintolakoulu Perhosta, ELO-säätiöstä, Helsinki Wild Foodsista ja Ägräs Distillerystä sekä Sami Tallberg ja  Markus Maulavirta.

Kuulimme Eviran ja pk-yritysten vientihankkeesta ja että tuotteistamiselle, viennille ja hyvinvointituotteille on tilausta. Lisäksi keskusteltiin siitä, etteivät poimijat ja ostajat kohtaa toisiaan ja että poimijakoulutus on tällä hetkellä hajallaan. Poimijoiden heikot mahdollisuudet suorittaa tällä hetkellä koulutusta ja se ettei kysyntä ja tarjonta kohtaa ovat varmasti hyvin suurena vaikeutena koko alan kehitykselle.

Esityksissä todettiin toistuvasti miten erilaiset alaan liittyvät koulutukset, verkostoituminen ja yhdessä toimiminen sekä yhteiset pelisäännöt hyödyttäisivät alaa. Fiskarsin Ruukin alue ja sen yrittäjät ovat loistava esimerkki, mitä yhteen hiileen puhaltamalla saadaan aikaan. Paikka on tunnettu laadukkaista yrityksistään, joilla on rautainen ammattitaito.

Uudet Suomalaiset villiruokaan liittyvät yritykset, tapahtumassa edustetut Helsinki Wild Foods ja Ägräs Distillery, tähtäävät heti myös ulkomaisille markkinoille ja tämä on hienoa. Metsiemme tuotteet ovat kilpailukykyisiä suuren maailman tuotteiden kanssa. Itseasiassa niillä voi halutessa korvata osan ulkomailta Suomeen tuotetusta ruoasta.


Ravintolakoulu Perhon ja ELO-säätiön villiruokapilottikoulutuksesta oli oma puheenvuoronsa. Koulutus oli laaja ja ruoka-alan ammattilaiset saattoivat suorittaa sen oppisopimuksella. Vanha koulukaverini on suorittanut kyseisen koulutuksen ja kehui sitä. Vaikka hänelle yrttien ja villiyrttien hyödyntäminen oli entuudestaan hyvin tuttua, antoi koulutus niistäkin lisää tietoa. Lisäksi hän koki hyötyneensä paljon sieniin ja riistaan liittyvästä opetuksesta.

Puhuimme ystävättäreni kanssa, että ensi vuonna muun joukon jatkoksi toivoisimme puhujien joukkoon villiyrttien lääkinnälliseen puoleen perehtyneen puhujan. Kahdenkeskisessä keskustelussamme esille nousi nimet Sinikka Piippo, Henriette Kress ja Virpi Raipala-Cormier.  


Villikasveilla on villit ja vahvat vaikutukset ja mielestämme niihin pitäisi olla perehtynyt, ennen kuin villiyrttejä aletaan valmistamaan suuressa määrin ruoaksi. Raaka-aineiden ollessa kuluttajille vieraita ei välttämättä valistuneinkaan allergikko ole tietoinen mille uudelle asialle on allerginen. Esimerkiksi osa pujoallergikoista saa oireita kamomillasta, aivan yleisesti käytössä olevasta yrtistä. Ja sitten on elämänvaiheeseen liittyvät rajoitteet, valeriaanaa eli rohtovirmajuurta ei suositella raskaana oleville. Lisäksi osa ihmisistä hyötyy hyvin paljon kasvin unettavasta vaikutuksesta, jolloin sitä ei ole hyvä nauttia ennen autoilua tiedostamatta riskiä.

Yhdellä luennolla alan arvostettu toimija kertoi oman tapansa käsitellä korvasieniä ja kehui tavan jättävän sieniin enemmän makua kuin tavanomaisen tavan. Maallikon korvaan uusi käsittelytapa kuulosti riskialttiilta. Valitettavasti ihminen ei itse voi pelkkien verikokein saatujen maksa-arvojen ja alkoholinkäyttötottumustensa perusteella tietää maksansa tilaa ja sitä, miten se jaksaa selviytyä ylimääräisistä haasteista. Tämän vuoksi on tärkeää, että ravintoloiden ja kauppojen tarjoama ruoka on turvallisesti käsiteltyä.

Korvasienivinkin jälkeen koimme, että tapahtuma olisi saanut hyvän lisän myös perinteisen lääkätieteen ammattilaisesta. Mielestämme on eri asia mitä yksityiset ihmiset tekevät yksinään, kuin mitä ruoka-alan ammattilaiset tekevät massoille. Villiruoka on konseptina niin hyvä, ettei se kaipaisi yhtään turhaa skandaalia tai tragediaa mainettaan mustaamaan.


Päivä oli pitkä ja hyvin informatiivinen. Ei liene yhtään liioittelua sanoa, että paikalla oli villiruoka-asioiden kärkijoukko. Tapahtuman äärimmäisen asiantuntevia vieraita olisi voinut hyödyntää vielä vahvemmin esimerkiksi työpajatoiminnassa. Näin olisi saatu yhteisellä aivomyrskyllä varmasti luotua uusia upeita innovaatioita ja toimintaideoita.

Jo tässä muodossaan tapahtuma antoi paljon tietoa ja uskon monen tapahtumaan osallistuneen saaneen uusia kontakteja ja vahvistaneen vanhoja. Henkilökohtaisesti uskon tämänkaltaisten tapahtumien tekevän hyvää koko alalle ja vauhdittavan sen kehitystä.


Slow food festivaali on tällä viikolla Fiskarssissa 7.-8.10. Villiruokatapahtuma aiotaan järjestää tulevaisuudessa uudestaan, ilmeisesti taas Slow food festivaalin kanssa samaan aikaan.

Vuoden 2016 tapahtuman kuvia voi etsiä eri some-kanavista hastageilla #slowmeetswild #villiruokapäivä

Ei kommentteja: