torstai 26. heinäkuuta 2018

Kodin uusi mehukirja

Kirjan arvostelukappale on saatu kustantajalta eli kyseessä on yhteistyökirjoitus



Kodin uusi mehukirja lupaa ohjeet orvokkimehusta mustaseljajuomaan ja karviaiasmehusta puolukkaglögiin. Kirjan etukannen lupaus pitää ja sen lisäksi kirja esittelee vieläkin eksoottisempia mehuja, vai mitä sanotte joulukuusimehusta, onnenepensasmehusta tai mahoniamehusta?

Mutta eipä hätiköidä asioiden edelle. Aloitetaan alusta. Kirjan sisällysluettelo ei vakuuttanut minua, se oli ympäripyöreä ja jotenkin epäpätevän oloinen. Ensi vaikutelmani kirjasta laski rajusti. Alkusanat vaikuttivat ihan lupaavilta ja lopulta minut vakuutti kirjan erinomaisuudesta ensimmäisen osan, Ennen kuin aloitat, ensimmäinen luku.



Suurin osa kirjan ohjeista on suunniteltu pienelle mehu määrälle. Ohjeiden mukaan valmistettuihin mehuihin tulee yleensä n. 1-2 litraa marjoja. Mehun määrä ei siis ole suuri. Tämä helpottaa erilaisia kokeiluja; kaappeihin ei kerry liikaa mehupulloja.


Mehu-Maijattomille kotimehustajille tämä kirja sopii, mikäli kaapista Mehu-Maijan sijaan löytyy siiviläkangasta ja sille teline (katso yllä oleva kuva).

Kirjan ohjeilla pääsee kokeilemaan niin tuoremehua, keitettyä mehua kuin jälkimehuakin. Lisäksi osassa ohjeissa, kuten orvokkimehun ohjeessa, kerrotaan, miten mehun ohjeen voi muuttaa siirappiohjeeksi ja mihin kyseistä siirappia voi käyttää.

Osassa ohjeissa vinkataan, että mehustuksesta tähteeksi jääneestä massasta voi tehdä hilloa tai marmeladia ja annetaan tähän ohjeet. Aivan loistava kikka hyödyntää sato kokonaan!


Kirjan ohjeet saavat veden kielelle; kirvelivesi, puna-apilajuoma, ruusumehu, ruusukvittenilimonadi, ohravesi, vihreä basilika-minttumehutomaattijuoma. Mehujen laatuja lukiessa mieleen nousee väistämättä lapsuuden Viisikko-kirjat ja niiden silloin herkullisilta ja eksoottisilta kuulostavat eväsretket.

Kirjassa on myös todella eksoottisia ohjeita; metsämehussa yhtenä raaka-aineena on mustatorvisienet ja kirjassa on myös aiemmin mainittu joulukuusimehun ohje.



Tämä kirja on huikea. Uskon kokeilevani lukuisia ohjeita. Sain taas yhden lisäsyyn haaveilla kunnollisesta maakellarista säilykkeille ja mehuille ;)



Ei kommentteja: